18.9.05

Myöhässä, mutta silti

Olin päivillä ilman kannettavaa tietokonetta, ja sitten koko sunnuntaikin ennätti vierähtää ennen koneen ääreen pääsemistä - mutta tässä olen ja jatkan vielä raportointia.

Perjantaina illansuussa olin puheenjohtajana paneelikeskustelussa, jossa haettiin kulttuurikritiikin suuntaa "Jukka Kajavan jälkeen". (Kajava edusti otsakkeessa sekä itseään että koko 60-lukulaista sukupolvea, joka on siirtymässä manan tahi eläkeläisyyden majoille).

Hesarin Heikki Hellman kertoi keskustelussa, että Hesarissa ei aiota enää profiloida "pääkriitikkoja" Heikinheimon, Kajavan, Tarkan ja Helena Yläsen poistuttua rivistä. Yläsen jäätyä eläkkeelle oli hetki mietitty, kenestä tehdään elokuva-alan pääkriitikko, mutta "onneksi järki voitti", Hellman sanoi. "Päätuomareita ei tarvita, linjatuomarit riittävät", hän luonnehti HS:n kymmenkunnan elokuvakriitikon katrasta.

Paneelin taiteilijajäseniin kuului mm. näyttelijä Eeva Litmanen, joka kertoi puheenvuoronsa aluksi iloitsevansa siitä, että tällä kertaa saa esiintyä vapaasti ja rennosti, kun esiintymisestä ei ole arviota seuraavan päivän lehdistä. (Eipä Litmanen aavistanut, että paneelilla oli bloggaava puheenjohtaja. Niin muuttuu julkisuuden luonne.)

En kuitenkaan arvostele Litmasen esiintymistä, vaan luonenhdin. Hän esiintyy emotionaalisesti ja heittäytyen, suorastaan haastavasti. Hän toi painokkaasti esiin sen, millaista tuhoa huonosti perusteltu kielteinen kritiikki saa aikaan taiteilijoissa ja myös teattereitten kassoissa. Muut taiteilijapanelistit ssäestivät tätä.

Journalistit puolestaan puolustivat kriitikon vapautta ja muistuttivat, että kritiikkiä ei tehdä ensi sijaisesti palautteena taiteilijoille, vaan yleisön palvelemiseksi.

Mutta kun siirryttiin kritiikin käytännöstä ideatasolle, vastakkainasettelut jäivät syrjään. Sekä taiteilijat että journalistit ovat samaa mieltä siitä, minkälaista on ihanteellinen taidekritiikki - tasapuolista, asiantuntevaa, elämyksellistä, oivaltavaa jne.

Sekin mielipide paneelissa esitettiin, että kaikkein huonoimmin omaan työhönsä kohdistuvaa kritiikkiä kestää kriitikko itse. Tähän väitteeseen voisin kirjata oman kommenttini: kriitikko on todennäköisesti yhtä herkkähipiäinen kuin muutkin ihmiset keskimäärin - mutta kriitikolla on käytössään tiedotusväline, jonka sivuilta hänen loukkaantuneisuutensa pääsee näkyviin aivan toisella tavalla kuin kotona ja kapakassa jurppimistaan tilittävän taiteilijan mielipaha.

17.9.05

Kiitos ja näkemiin

Loppuivathan ne päivät. Kiitoksia erityisesti Tuijalle, Matille ja Jarmolle sekä kommentoijille ja sähköpostia lähettäneille. Tämä oli hauskaa.

Tuijan ja Matin kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että online-journalismi ansaitsisi tulevilla Journalismin päivillä oman trackinsa sanomalehtien, aikakauslehtien, kulttuurijournalismin, kuvajournalismin ja broadcastin rinnalle. Luontevasti se istuisi tässä tapahtumassa olleen tulevaisuusosuuden tilalle: itse en oikein päässyt tähän tulevaisuuteen sisään. Jotenkin tuntui, että "tulevaisuus" on vähän turhan laaja tai epämääräinen teema, jotta sen varaan voisi päivän ohjelman rakentaa. Toisaalta osuus keräsi varsin hyvin osallistujia, joten voin olla yksin mielipiteineni.

Tämä blogi jää edelleen elämään, vaikka uusia entryjä ei välttämättä tulekaan. Kommentoikaa, mikäli jokin kirjoitus herättää ajatuksia. Jatketaan keskustelua.

Toimittaja 2010


Toimittaja 2010
Originally uploaded by tuija.
Se oli siinä sitten tältä erää. Kiitoksia kanssabloggaajille, tämä oli hauskaa. Toivottavasti mahdollisimman moni paikalla ollut viitsisi nakata jotain kommenttia, oliko tästä rupeamasta kenellekään muulle iloa kuin meille itsellemme (kiitos kannustuksesta, Inar). Matti jo avasikin palauteketjun.

Kuvia journalismin päiviltä on tarkoitus kerätä ainakin tänne Flickrin Journalismin päivät - pooliin. Suosittelen liittymistä, ilmaisilla tunnuksilla voi pitää esillä 100 tuoreinta kuvaa ja samalla tarjoutuu tilaisuus kokemukselliseen oppimiseen, millaista yhteisöllinen sisällöntuotanto esimerkiksi voi olla.


[Lisäys illalla]

Niin, otsikon luennnosta. Menin toimittaja 2010 - sessioon sellaisin odotuksin, että täällä keskustellaan, millaisia valmiuksia toimittajalla on oltava muutaman vuoden päästä ja millaisin työkaluin, millaisessa ympäristössä hän työskentelee. Jotakin hiukan tähän suuntaan toki Harri Melin esimerkiksi esittikin kertomalla, että toimittajan työ tulee olemaan entistä verkottuneempaa ja yhteisöllisempää samalla kun hänen työsuhteensa on todennäköisesti hyvin yksilöllinen.

Muuten toimittaja 2010 - sessiossa meni mielestäni ihan turhaa aikaa yliopisto-journalistikoulutuksen ja toisen asteen amk-koulutuksen keskinäiseen nokitteluun. Pentti Raittila kritisoi, että samaan aikaan kun koko kansan koulutustaso nousee, journalistin ammatissa toimivista on keskimäärin enemmän ei-korkeakoulutettuja. Anita Pankkonen pani hanttiin sellaista rivien välissä ollutta yksoikoista ajattelua, että toisen asteen koulutuksesta valmistuisi työnantajan pillin mukaan tanssivia suoritustyöläisiä.

Kimppabloggaajat lounaalla


bLOGGAAJAT
Originally uploaded by tuija.
Kimppablogijoukkue piti pienimuotoisen blogimiitin perjantain lounaalla. Ensimmäinen kerta, kun tapasin näitä herroja, toivottavasti ei viimeinen.

Kuvassa melkein näkyvissä vasemmalla Matti Lintulahti, Jarmo Papinniemi, Kari Tyllilä, Kari Haakana ja Tuija Aalto.

Kari Haakana it-helppihommissa


Kari Haakana antaa it-tukea
Originally uploaded by tuija.
Tietokone-lehden Kari Haakana auttoi perjantaina useaan otteeseen tutkimaan läppärini asetuksia, kun langaton laajakaistayhteys ei ottanut löytyäkseen.

Moitiskelin tilannetta aiemmin online-offline - entryssä.

Matti Lintulahti aikakauslehtiluennolla


Matti Lintulahti
Originally uploaded by tuija.
Ensimmäisissä kimppablogipalautteissa kaivattiin kuvia. Ihan totta, niitä olisi voinut käyttää kyllä enemmän. Tässä kollega, A-lehtien Matti Lintulahti kuuntelee Samir Husnia lauantaiaamun aikakauslehtisessiossa.

online, offline


online, offline
Originally uploaded by tuija.
Huh! Onpahan ollut melkoista kamppailua langattoman laajakaistayhteyden kyytiin pääsemiseksi. Olen tuntenut itseni vihikoiraksi nuuskiessani pitkin kongressisiipeä, mistä kohtaa pääsisi Sonera Homerunin kyytiin. Ja useamman kerran yhteys on katkennut kesken kirjoittamisen. Jenni Lang Soneran teknisessä asiakaspalvelussa on ollut hyväntuulinen ja palveluhenkinen opastaessaan minua antamaan komentorivillä ipconfig-käskyjä ja etsimään default gatewaytä milloin mistäkin. Onhan se nyt vähän tylsä, että tauot, jolloin pitäisi jututtaa kauempaa saapuneita kollegoita ja vaihtaa kuulumisia, menevät tällaiseen sähläämiseen. Sonera Homerunin wlan-kenttä tuntui vaihtelevan auringonpillkkujen mukaan, eikä toiminut kuin aulassa, kun kollega Matti bloggaili tyytyväisenä myös luentosaleissa dna-laajakaistalla.

No, tällaisia lastentauteja pitää demotilanteissa ja kokeillessa sietää, mutta jos olisin ihan oikeasti uutisen perässä ja jotakin asiaa raportoimassa, niin kyllä tällainen verottaisi substanssin seuraamista.

Ei näin.

Lisäys 19.9.: Asia selvisi. Oma vika.

Husni aikakauslehtien addiktiobisneksestä

Aikakauslehtikonsultti Samir Husni korosti lauantaiaamun "The possibilites of magazines" - sessiossa tottumuksen ja addiktion voimaa. Oli ennen suklaapatukka. Se hotkaistiin ja siinä se oli, mies vertasi. Sitten ne keksivät tehdä pussillisen pastilleja. Sama maku, eri värisiä, ja käsi käy pussilla jatkuvasti. Reese's pieces.

Husni oli vilpittömän ähäkutillinen kuvaillessaan, kuinka hänet oli kutsuttu Missourin yliopistolle, vanhaan opinahjoonsa, puhumaan journalismista ja aikakauslehtibisneksestä. Yleisössä istui hänen vanha proffansa, joka oli aikanaan sanonut, ettei kannata erikoistua aikakauslehtiin, koska printti on kuoleva media.

Ei kuollut printti, vaan parinkymmenen vuoden aikana nimikkeiden määrä on räjähtänyt.

Session moderaattori tiedusteli Husnin mielipidettä siitä, miksi juorulehdet Suomessa ovat viimeisimmän tarkistuksen mukaan menettäneet osuuksiaan. Eikö se osoita, että suomalainen lukeva yleisö ei halua juoruja, toisin kuin konsultti osoitti kansainvälisestä lehdistöstä.

"Ei siitä ole kyse", Husni vastasi, ja huomautti, että asemiaan vahvistanut sanomalehdistö on vain vahvistanut palveluaan sillä alueella.

"Miettikää sanomalehtien D-osiota", hän kehotti. Lisääntynyttä juoru-, hömppä- ja lifestyle - kamaa. "Onko se sanomalehdessä julkaistu piirakkaresepti eilen syntynyt, onko se ajankohtaisjournalismia?"

Internetiä pidettiin ihan oikein yhtenä vakavana kilpailijana, Husni sanoi, mutta sitä ei osattu nähdä, että sanomalehdet tulevat niin vahvasti aikakauslehtien alueelle.

Kommentteja ja palautetta, kiitos!

Lukijat, me tekijät pyydämme teitä ystävällisesti osallistumaan lukijatutkimukseen ja kertomaan meille tämän kirjoituksen kommenteissa
  1. Miten tarpeellisena olette kokeneet tämän Journalismin päivien blogin?
  2. Luetteko mielummin tällaista yhtä tapahtumaa varten tehtyä usean kirjoittajan ryhmäblogia vai pitäisikö meidän kirjoittajien blogata omat kirjoituksemme omissa blogeissamme?
  3. Minkä olemme tehneet tässä blogissa hyvin ja minkä huonosti?
  4. Mitä on jäänyt puuttumaan?
  5. Ja lopuksi toivomme sekalaista palautetta asioista joita emme edes ymmärrä kysyä?

Internet- ja mobiiliputken puute suurin heikkous

Vielä iltapäivä jäljellä, mutta yhden asian haluan sanoa seuraavien Journalismin päivien järjestäjille. Nyt ohjelma oli järjestetty aikakauslehtien, sanomalehtien, sähköisen median (=tv ja radio), kuvajournalismin, tulevaisuuden ja kulttuurijournalismin putkiin. Internet- ja mobiiliaiheisen ohjelmaputken tarve on tullut huutavan selvästi esille ja sen puute on ollut yksi Journalismin päivien suurimpia heikkouksia. Tehkää se ensi vuonna. Sitä tarvitaan kipeästi. Olisi tarvittu jo eilen.

Liveblogging: Arne Wessberg: Yleisradiot kansainvälisessä mediapelissä

Kokeillaan livebloggausta suorana messukeskuksesta. Aiheena Arne Wessberg: Yleisradiot kansainvälisessä mediapelissä.
  • Yleisradioiden pelikenttä muuttunut voimakkaasti 15 vuoden aikana. Paljon uusia uusia kanavia lisää. Ja 70 % uusista tv-kanavista on maksukanavia, mikä merkitsee kanavan räätälöintiä tietylle suppealle kohderyhmälle. Tässä dominoineet urheilu ja elokuvat.
  • Silti edelleen EU:ssa 68 miljoonaa tv-taloutta 156 miljoonasra tv-taloudesta 4-7 kanavan varassa.
  • Vuonna 1982 EU:ssa oli 34 kanavaa, joista vain 4 kaupallisia. Nyt vapaita yleiskanavia on EU:ssa 86, joista 50 kaupallisia. Vapaiden kanavien kasvu on siis ollut kaupallisten kanavien kasvua.
  • Julkisten kanavien osuus katselusta pysynyt noin 40 %:ssa vaikka kanavien määrä lisääntynyt. Kanavien määrän lisääntyminen pirstonut tv-kanavien katsomista.
  • Kanavien määrän kasvu ei ole lisännyt tv-kanaville tulevan rahan määrää vaan sama kakku jaetaan nyt useammalle kaupalliselle kanavalle, mikä lisää mediapeliä.
  • Brysselissä käydään mediapeliä yleisradioiden rahoitusta vastaan. Kaupalliset toimijat syyttävät, että useassa maassa yleisradioiden rahoitus ei vastaa niille annettuja julkisia tehtäviä vaan on liian suurta ja haittaa kilpailua, siis kaupallisten kanavien toiminnan edellytyksiä. Esimerkki Tanskan TV2.
  • Julkiset kanavat pärjänneet hyvin monipuolisen sisällön pitämisessä. Informatiivisen ohjelmiston osuus julkisen palvelun kanavissa EU:ssa korkea, keskimäärin noin 50%, yle1 62%, yle2 44%. Väite, että julkiset kanavat olisivat ottaneet käyttöön kaupallisten kanavien sisällön houkutuskeinot käyttöönsä, ei pidä paikkansa.
  • Monipuolisuusvaatimus toteutuu siten, että on julkisia ja kaupallisia kanavia, ja kaupalliset kanavat saavat kohtuulliset toimintaedellytykset.
  • Käyty paljon keskustelua yleisradioiden roolista uusissa medioissa. Kysymys mediapelissä, pitäisikö uudet kanavat, netti ja mobiili, jättää kaupallisille kanaville ja kieltää yleisradiot netistä ja mobiilista. EU:n rekulaatio lähtee siitä, että yleisradioiden on pystyttävä jakelemaan sisältöä myös uusien jakelukanavien kautta. Näistä kanavista saa periä maksun, joka ei kuitenkaan saa häiritä markkinoita.
  • Mediapelin tiivistetty ydin: miten yleisradioiden pitäisi toimia siten, että kaupallisilla toimijoilla on mahdollisuudet toimia?
  • Suuri mullistus tulee konvergenssin mukana, kun kuluttajat pääsevät eri ohjelmiin ja sisältöihin eri päätelaitteiden avulla. Tähän on vielä kuitenkaan matkaa.
Wessbergin esitys päättyi ja keskustelu alkaa.
  • Eila Hyppönen, journalistiliitto: "Esityksestä sai hyvin menevän ja stabiilin kuvan yleisradioista. Kuitenkin meillä kaikilla on kuva että yleisradioilla menee huonosti. Miten tämä on mahdollista?"
  • Vastaus: "Ne ilmiöt, jotka kertovat ongelmista, ne kertovat siitä, että yhtiöiden tulee kehittää toimintaansa siten, että toimintaa pitää tehostaa siten, että vähemmällä rahoitusmäärällä voidaan hoitaa annetut tehtävät. Mikään yleisradioyhtiö ei ole saamassa lisää rahaa toimintaansa. Suomessa tilanne sama. Tämän saneeraus ja tehostamispaineiden kanssa olen joutunut Ylessä elämään jatkuvasti. Tämä vuosikymmen on tiennyt noin 400 työntekijän määrän vähenemistä Ylessä."
The End

Tim Sebastian ja haastattelun taito

BBC:n Hard Talk -ohjelmaa seitsemän vuotta tehnyt Tim Sebastian vai aikakauslehtiguru Samir Husni? Esitykset menivät päällekkäin, joten valitsin Sebastianin, jota en ole aiemmin päässyt kuulemaan.

Sebastianin aihe "How to make good interview" kuulosti varsin käytännönläheiseltä ja sitä se olikin, vaikka alkuvaiheessa mentiin aika syvällä: Sebastian puhui vakuuttavasti journalismin yhteiskunnallisesta merkityksestä ja siitä, miten haastattelijalla on velvollisuus kovistella valtaapitäviä. Toisaalta Sebastian korosti, että tv-haastattelu ei ole painia tai kiusaamista: haastattelija tai haastateltava eivät tule tilanteesta voittajana vaan yleisö, jonka pitäisi saada haastattelusta uutta tietoa.

Haastateltavan pitäisi muistaa roolinsa. Haastatteluohjelma ei kerro haastattelijasta, vaan ideana on saada haastateltava esittämään käsityksiään - ja sitten haastaa hänet. Ja vaikka haastattelu ei olekaan painia, se muistuttaa Sebastianin mukaan taistelua sikäli, että kaikki taistelu- ja haastattelusuunnitelmat muuttuvat ensimmäisessä kontaktissa vastapuoleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että haastatteluun voisi mennä valmistautumatta. Faktojen on oltava oikein ja ajan tasalla ja keskustelun keskeiset argumentit on tunnettava.

Sebastian muistuttaa, että haastattelijan on johdettava tilannetta. Haastattelija ei hänen mukaansa saa alistua minkäänlaisiin sääntöihin, joita esimerkiksi haastateltavan lehdistöavustaja yrittää tarjoilla. Hard Talk -ohjelmassa ei anneta kysymyksiä etukäteen, ainoastaan aihealueet ja lisäksi kerrotaan, että muistakin aiheista voidaan haastattelussa kysyä. Tämä voi tosin johtaa ongelmiin: Sebastian ei ohjelman historian aikana saanut haastattelua esimerkiksi Tony Blairilta, Kofi Annanilta tai George W. Bushilta. Jälkimmäistä Sebastian ei pidä erityisenä tappiona nähtyään ITV:n tekemän yksinoikeushaastattelun: Bush ei sanonut haastattelijalle oikeastaan mitään.

Motiivi, tilaisuus ja keinot?

Journalismin päivien perjantai-iltapäivän tulevaisuus-sessiossa pohdittiin mm., kuinka todennäköinen on sellainen tulevaisuus, että meissä kaikissa asuu pieni kansalaisjournalisti, joka uutisoi omia ja lähipiirin asioita ja julkaisee omia harrastustöitään muiden ihailtavaksi.

Ei-toivotussa skenaariossa uhkaksi tämän toteutumiselle voi muodostua tekijänoikeuksien suhteeton ylilyönti, esitti Juha Nurmela paneelissa. Tekijänoikeusviidakossa voi kansalainen pelästyä niin pahoin, ettei uskalla tehdä mitään. Tiedon omistamisesta on puhunut mm. professori Jukka Kemppinen akateemisen maailman näkövinkkelistä, (ks. myös blogimerkintäni Saa lainata).

Tekijänoikeuslain ylilyövät tulkinnat ja se, että [kaupallis-teollinen] eliitti pitää kansalaisia vain kuluttajina, voi estää harrastusjulkaisemisen puhkeamisen kukkaan.

Santtu von Bruun esitti toivotun skenaarion, että tulee yhä helpommaksi tehdä ja julkaista ajatuksia, mielipiteitä kommentteja uutisia, blogata, podcastata ja paljon muuta. Kansalaislähtöisellä viestinnällä on tärkeä rooli ja erilaisia tavoitteita: se vahvistaa ja rakentaa yhteisöjä, niin virtuaalisia kuin paikallisia ja antaa tilaisuuden tuoda esille asioita jotka eivät näy valtamediassa eivätkä edes paikallisessa pienmediassa. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta Santtu von Bruun sanoi pitävänsä Nopola Newsia, kyyjärveläistä paikallismediaa, jossa sisällöntuottajia on useampi prosentti kuntalaisista ja jossa ”oikeiden uutisten” lisäksi on tavallisten ihmisten juttuja tavallisille ihmisille.

Mutta jotta tällainen toiveskenaario toteutuisi, pitäisi tiettyjen edellytysten täyttyä. Miksi kukaan vaivautuisi julkaisemaan verkkoon yhtään mitään? Kolme tuttua tekijää: motiivi, tilaisuus ja keinot.

Parinmuodostus on monelle nuorelle ja vähän vanhemmallekin motiivi tuottaa sisältöä verkkoon – hengailla foorumeilla, julkaista kuvia irc-galleriaan, kertoa kuulumisiaan livejournalissa.

Tiedonhankinta ja –jakaminen omien asioiden edistämiseksi on toinen. ’Digitaalisten lihasten’ kasvattaminen, asiantuntijuus, nimen luominen ja verkostoituminen ovat teini-ikää aikuisempien bloggaajien ja yhteisöjen jäsenten motiiveja. Muitakin varmasti on, jokaisella omiaan.

Tilaisuus on kai se ”sauma”, jossa henkilö oivaltaa, mitä voisi tehdä: että kotona on skanneri ja laajakaistainen nettiyhteys ja itsellä on sopivasti vapaata aikaa; sitähän voisi vaikka julkaista suvun perintöalbumista tarinoilla höystetyn kuvagallerian netissä, esimerkiksi. Tai että journalismin päivien alla on joku keksinyt kimppablogi-idean, kappas vain, lähdetäänpä mukaan, sehän kuulostaa hauskalta.

Keinot – taito käyttää tarvittavia työkaluja puuttuu monilta, vaikka tilaisuus olisikin.

Onneksi, jos motivaatio on tarpeeksi korkealla, keinot kyllä löytyvät. Koulut, järjestöt, aikuisopistot tarjoavat tilaisuuksia hankkia digitaalisia askartelutaitoja. Nettinysse näyttää mallia kunnallisesta tuesta. Tässä on kuitenkin iso työ, miten rakentaa järjestelmä, jossa digitaidottomille kansalaisillekin voidaan välittää osaamista ja keinoja. Se kuuluisa silta digitaalisen kuilun yli.

Sen lisäksi, että ulotetaan kotitalousvähennys koskemaan myös kodin IT-apua, SPR voisi alkaa järjestää digiaskartelutoimintaa, kenties järjestääkin jo. Ei minusta vankilavierailijaksi olisi, eikä vanhuksen ystäväksi niitä näitä juttelemaan, mutta vapaaehtoiseksi digioppaaksi voisin värväytyä. Hm. Tämä meneekin mietintään.

Bloggaus ei ole journalismia sen enempää kuin piirustuspaperikaan

Harvinaisen järkevä kiteytys Poynterissa: Aftonbladet.se:n kehittäjän, Tukhoman yliopiston Mark Comerfordin mielestä väittely "ovatko blogit journalismia" on pitkästyttävää. Blogiformaattihan on vain sisällönhallintajärjestelmä, Matthew Buckland kirjoittaa (New Media Helping Old): "to say blogging is journalism is like saying your telephone is journalism. It's really the content and the stories people have to tell that's important here. Technology is just the carrier or enhancer."

Niin. Kuka tietää, mitä konsteja käytämme seuraavilla journalismin päivillä seminaaritunnelmien kirjaamiseen.

"He says technology and new media, such as blogs, can go a long way in helping mainstream media overcome some of its weaknesses. He says some of the problems with mainstream media are a lack of trust and transparency. He says there is a global trend of decreasing trust in journalists.

Comerford notes that traditional media need to tell their audience how they arrived at their conclusions so they can follow their logic trail."

Mahdollisuuden voi tarjota, ja vaikka sitä sitten käyttäisi tosi harva, ainakin se on olemassa. Journalismin läpinäkyvyydestähän mediablogeissa on kirjoitettu paljon.

Lisää mahdollisuuksia tutkia, mitä muuta blogit ovat kuin väline järjestää journalistista sisältöä keskustelevampaan muotoon tarjoaa blogosfäärissä liikkuva Katri Mannisen Hesarin Kuukausiliitteen blogijutun innoittamana aloittama kiertokysely (tai blogimeemi), johon ovat vastannneet monet, esimerkiksi Jari Sedergren ja Janne Jalkanen.

16.9.05

Minne journalismi on matkalla?

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran ja toimittajien yhteinen skenaarioryhmä päätyi seuraavaan tulevaisuuskuvaan iltapäivän workshopissa äänestysten jälkeen. Sinne journalismi on matkalla. Ehkä.

1) Yhteiskunnan toimivuutta ohjaavia järjestelmiä rakennetaan keskitetyiksi ja itseohjautuviksi. Mutta samalla niiden rinnalle kansalaiset rakentavat itse omia vapaita ja valvomattomia järjestelmiä. Tästä esimerkkinä internetin valvomattomat mikrojulkaisut, vapaat jaetut wlan-verkot, netin piratismi, ilmaiset nettipuhelut (skype).
2) Kaikenlainen asiointi kehittyy itsepalveluun. Mediayhtiöidenkin asiakkaat tunnistetaan tietoteknisesti ja he hoitavat itsepalveluna asiansa.
3) Tiedon haku ja jakaminen tapahtuu tietoverkoissa älykkäiden automaattisten itsehallittujen agenttien avulla. Osa tiedosta on suljetuissa järjestelmissä vain niille, jotka ovat maksullisia. Vapaa helposti löydettävä tieto ei kuulu todennäköiseen tulevaisuuteen.
4) Henkilökohtainen yhteydenpito hoidetaan monipuolisesti yhteensopivien eri kanavien avulla olivat ne sitten tekstiviestejä, valokuvia, videoita välittäviä kanavia.
5) Oma sisällöntuotanto tulee jokaisen ulottuville kaupallisina palveluina. Pari esimerkkiä: Kaupallisiin blogipalveluihin perustuvat mikrojulkaisut ovat edullisia ja kohtuullisen helppoja tapoja julkaista omaa sisältöä. Omakustannuskirjojen julkaiseminen onnistuu myös kohtuullisen helposti ja edullisesti.
6) Joukkoviestintä muuttuu selkeästi nykyistä viihdepainotteiseksi. Kansalaisjournalistisia piirteitä voi hivenen tulla näkyviin, mutta aidon journalismin uuteen tulemiseen ei uskota.
7) Mediakulttuurissa (pelit, elokuvat, musiikki...) korostuvat taloudellinen intressi, massaspektaakkelit ja väkivaltapelit.

Jokainen voi muodostaa oman mielipiteen tulevasta kehityksestä. Itse en allekirjoita tätä enemmistön odotuksiin perustuvaa tulevaisuuden skenaariota.

PS. Tulevaisuudesta kiinnostuneiden journalistien määrä väheni ylitäydestä salista yli puolella tämän tulevaisuussession aikana. Eikä väheneminen johtunut siitä etteikö tulevaisuus kiinnosta vaan session huonosta toteutuksesta - iso iso iso miinus.

PSS. Mutta tulivathan ne blogit, wikit ja kansalaisjournalismi viimein esiin journalismin päivien virallisessakin ohjelmassa.

Tältä päivältä tässä?

Nyt lienee aika lyödä läppärin kansi kiinni. Jostain täytyy saada bisseä. Illalla vielä ehkä kuvia Flickriin.

Juha Nurmela: kotitalousvähennys koskemaan myös kotitalouksien tietoteknisiä apupalveluita

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen Juha Nurmela esitti mainion ajatuksen Mihin journalismi on menossa - tulevaisuuspaneelissa: kotitalousvähennys on saatava koskemaan myös kotitalouksien tietoteknisiä apupalveluita. Idea tuli skenaarioworkshopin kohdassa, jossa käsiteltiin sitä, miten helppoa tai hankalaa tulevaisuudessa tulee olemaan omien ajatusten, ideoiden, teosten ja tuotosten julkaiseminen nettiin. Suurella osalla väestä kun on vaikeuksia ohjelmistojen, tuotteiden ja kaupallisten palvelujen käyttämisessä, eikä kaikilla ole ulottuvillaan 'lähinörttiä' tai lapsia tai lapsenlapsia auttamassa. Kuitenkin yhdellä jos toisella olisi tarina kerrottavanaan, jos vain osaamista ja itseluottamusta löytyisi.

IT-talkkareista on, muistelen, joku jossain puhunut, mahtaisiko tämä olla sellainen ammattikunta, jonka palveluksia sitten voisi ostaa ja kotitalousvähentää. Kotikäyntejä tekevän mikrotohtorin hommaa on muistaakseni joku yrittäjä Helsingissä tarjonnutkin, mutta tuntipalkka- ja matkakustannuksineen siitä tulee ihan liian kallista kokonaan omasta pussista maksettavaksi.

Kannatetaan, siis!

Journalismi määrittyy

Jukka Relanderin ja T-klubin tuotantotiimin keskustelu keskusteluohjelman tekemisestä (jossa mm. katsottiin pätkä keskusteluohjelmaa, jossa katsottiin keskusteluohjelmaa) oli kestänyt jo lähes tunnin, kun juontaja Arto Nyberg yritti vääntää keskustelua otiskon mukaiseen suuntaan: mitä te tällä keskusteluohjelmalla haette, noin journalistisesti?

Relander: "Meillä ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa. Pyrimme siihen että kansakunnan ja ihmiskunnan käsitys totuudesta täsmentyisi". Tutse, sanoisi ranskalainen.

Keskustelu on kyllä ollut fiksu ja hyödyllinen. Sitä on vain varsin vaikea mitenkään tiivistää, kun puhe poukkoilee varsin villisti.

Lounaalla

...keskusteltiin Tuijan jo kommenttiosastolla esiin ottamasta asiasta: mitä lehti voi myydä? Tai itse asiassa kysymys kääntyi muotoon mitä lehti (tai mikä tahansa muu media) ei myisi.

Siis: kun Helsingin Sanomat myy musiikkia, niin miksi tietotekniikkalehti ei myisi tietokoneita? Samanlainen synergiahan siinäkin olisi. Yritin pinnistellä Axa Sorjasen linjoilla: yhteys konsernin (ulkoistetun) musiikkikaupan taloudellisen hyödyn ja yksittäisen musiikkiarvostelijan välillä on kovin löyhä. Mutta en voi mitään: asetelma, jossa media toimii kauppiaana kamalle, jota se myös myy ei näytä kauhean hyvältä, oli se asiallisesti kuinka kosher tahansa.

Jarmo muistaakseni epäili, että tulevat sukupolvet nauravat räkäisesti tällaiselle etiikkanillitykselle. Myydään mitä myydään. Tai sitten heiluri heilahtaa toiseen suuntaan: lukijat kyllästyvät läpitunkevaan kaupallisuuteen ja siirtyvät lukemaan uusia, selkeämmän etiikan varassa toimivia lehtiä. Tämän ennusteen taisi lausua Talentumin Kari Tyllilä.

Tietohallintoa vai yhteisöllisyyttä

Täällä tulevaisuus-sessio, yläkerta. Aluksi tupaten täydestä tulevaisuushuoneesta kävi professori Pertti Malaskan korkealentoisen esityksen aikana pieni kato, ja nyt on melkein kaikilla tuoli allaan. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran puheenjohtan Marja-Liisa Viherän esitys aukeaa jo paremmin.

Tieto- ja viestintätekniikan katalysoimat skenaariot, lukee ruudukon ylälaidassa, ja vasemman laidan ruudukoissa on listattu tietoyhteiskunnan "käyttöalueet"

Automatisoidut järjestelmät
Asiointi
Tiedon haku/jakaminen
Henkilökohtainen yhteydenpito
Oma tuotanto (harrastus)
Joukkoviestintä
Mediakulttuuri (pelit, elokuvat, musiikki)

Äsken Viherä puhui siitä, miten hallituksen tietoyhteiskuntastrategiassa tuntuvat korostuvan tietohallintojärjestelmät, etäasiointi, 'itsepalveluyhteiskunta', kun hänen itsensä mielestä on kiinnostavampaa ja tärkeämpää vuorovaikutusyhteiskunta, yhteisöllisyys, harrastus, itse tekeminen.

Nyt viritellään tekstiviestiäänestystä. Uusi kato, väki vähenee, kahinaa.

Siirrän alakertaan.

-- --

Siirto takaisin yläkertaan: kello on puoli viisi, täällä tulevaisuusskenaariopaneeli. Olen kuunnellut esitystä toisella korvalla, kirjoittanut kuvatekstejä päivän kuvasaaliiseen ja bloggaillut muita asioita.

Tekstiviestiäänestys sekoittaa sinänsä tolkullista keskustelua siitä, millainen on hyvä tulevaisuus - asioivatko ihmiset koneiden kanssa, osaavatko ihmiset käyttää niitälaitteita, joita kantavat taskuissaan. Ollaan ruudukon puolivälissä, asialistalla henkilökohtainen yhteydenpito". Kapina kytee, yleisö vaatii viittausäänestystä.

-- --

Sanottua

Joitakin korviin ja sormiin tarttuneita staatteja Journalismin päiviltä

Aapo Parviainen

"Kolmen minuutin iskelmän soittaminen YLEn valtakunnallisella taajuudella maksaa 70€ jolloin 20 biisiä on 1400€ - mä tulen puolella siitä sulle tunniksi töihin" (Aapo Parviainen, RTTL:n puheenjohtaja ja toimittaja Radiouutisten politiikan ja talouden ryhmästä Axa Sorjaselle tämän väiteeseen, että musiikki on puhetta halvempaa ohjelmasisäöltöä)

Pentti Kemppainen

"Oli mullakin radio kännykässä, mutta unohdin aina kuulokkeet kotiin" (Nokia maailman suurin radiovalmistaja)

"Se radio(komponentti), joka kännykässä on, mä olen nähnyt sen; 5x5x1 milliä, sellainen lutikan pala. Eihän se mitään maksa, se kannattaa panna sinne, että saa (kännykän) ominaisuuksiin yhden ranskalaisen viivan" (radio kännykän ominaisuutena haluttu)

"DRM (digital radio mondiale, keski- ja lyhytaaltojen digistandardi) saattaa pelastaa "radion radiona, siinä mielessä kun meidän sukupolvi sen vielä muistaa" (DRM-kanavien ja -vastaanotinten lanseeraus IFAssa)

"vanhanajan kunnon rokkiradio vanhoille patuille (RTL elvytti uudelleen Radio Luxembourgin)

"Mahtava meininki" (amerikkalaisen satelliittiradioyhtiö Siriuksen radiokanavavalikoimassa Elvis only -kanava)

"Pelkästään Rolling Stonesia ympäri vuorokauden maailman tappiin niin kauan kun sähköö riittää" (Siriuksen radiokanavavalikoimassa nyt myös Rolling Stones - only - kanava)

"Julkisen palvelun sisältöradion kannalta kaiken tän teknologisen mylläkän keskellä täähän on positiivinen visio" (ihmiset tilaavat haluamiaan ohjelmia omalle koneelleen)

Kahvipöytäkeskustelut tuovat blogeja esiin

Vaikka blogit ovat pois Journalismin päiviltä, kahvipöytäkeskustelut tuovat blogit esiin. Mielenkiintoinen ristiriita journalistien kiinnostuksen ja todellisuuden välillä. Ihan kuin journalistit olisivat jääneet viime vuosisadalle.

Entä todellisuus:

Yhtyneiden Kuvalehtien varatoimitusjohtaja Harri Saukkomaa on perustanut pari viikkoa sitten blogin ja tuntuu yllättyneen bloginsa herättämästä keskustelusta.

Moni muukin kollega on kertonut aloittavansa blogin - joko lehtensä tai oman - vielä tämän vuoden aikana. Näistä enemmän julkistusten jälkeen.

Ja toisaalta: osa toimittajista edelleen kysyy, blogi, mikä se on?

Päätoimittajia haastattelemassa

Päätoimittajien haastattelutunnin ehdottomaksi tähdeksi ainakin minun silmissäni muodostui puolustusministeri Seppo Kääriäinen. En nyt muista, onko Kääriäisellä toimittajataustaa, mutta lupaavia haastattelijanlahjoja ministerillä kieltämättä on.

Päätoimittajien haastattelutunnin karnevalistinen idea oli kääntää roolit päälaelleen. Poliitikkokolmikko (Kääriäisen lisäksi Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma) saivat tehdä kysymyksiä päätoimittajille, joita edustivat Ilta=Sanomien A-P Pietilä, Imagen Mikko Numminen, Etelä-Suomen Sanomien Heikki Hakala ja Ylen radiouutisten Kari Mänty.

Aluksi hieman jäykisteltiin. Puhuttiin julkisuudesta ja sen rajoituksista ihan vakavalla naamalla. Heinäluoma halusi tietää, voiko poliitikko rajoittaa julkisuutta esimerkiksi perheensä osalta. Pietilän vastaveto tähän oli odotettu: poliitikot tuovat itse perheensä julkisuuteen. "Eivät toimittajat salaa mene poliitikkojen vaatekaappeja kuvaamaan", Pietilä heitti.

ESS:n Hakala muistutti, aivan aiheellisesti, että journalismi ei enää ole ainoa julkisuuden muoto. Samalle tontille tullut viihdesisältö pelaa erilaisilla säännöillä kuin perinteinen journalsitinen sisältö.

Ja sitten Kääriäinen. Puolustusministeri tinkasi päätoimittajia julkistamaan taloudelliset ja muut sidonnaisuutensa samalla tavalla kuin hallituksen ministerit. Pietilä vastasi ympäripyöreästi sidostensa puutteesta. Ainoana päätoimittajana omat siteensä julkisti Imagen Numminen, joka kertoi 150 000 euron asuntolainastaan ja Amnestyn jäsenyydestään.

Seuraavaksi Kääriäinen halusi tietää, tuntevatko journalistit korruptio-ongelmaa omassa työssään. Missä kaikkialla päätoimittajat ovat olleet jonkun tahon kutsumana, Kääriäinen tiukkasi. Seurasi jälleen poliitikkomallista pyörittelyä. Pietilän mukaan Lapin matkat, saunaillat ja muut eivät ole korruptiota, sillä ne mahdollistavat vapaamuotoisen ajatustenvaihdon toimittajien ja esimerkiksi poliitikkojen kesken. "Ja jos Kääriäiseltä kutsu Lappiin tulee, niin maksamme matkan kyllä itse", Pietilä tarjosi. Kääriäinen vakuutti, että kutsua ei tule.

Keskustelevaa journalismia kohti

Kaksi ajatusta tutkija Heikku Luostarisen esityksestä, Suomalaisen journalismin muutokset 1980-2000. Molemmat liittyvät keskustelevan journalismin merkityksen kasvuun.

Luostarisen mukaan suomalaisella medialla on ollut poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus harjoittaa keskustelua, mutta se ei ole käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen. Pulmina ovat olleet muun muassa eliittivetoisuus, kyynisyys, keskustelun aliarvioiminen ja perinteiden puute. Myönteistä muutosta alkoi tapahtua 1990-luvulla muun muassa sen takia, että lehdet huomasivat lukijoiden olevan kiinnostuneita keskustelevasta sisällönosasta ja ne huomasivat lukijoiden itse tuottaman sisällön edulliseksi tavaksi tuottaa sisältöä. Internetin yleistyminen tietysti helpotti keskustelun käymistä. Lisäksi kansalaisjournalismin idean tulo Yhdysvalloista Suomeen rohkaisi keskustelevan toimintatavan kokeiluja. Mielestäni kehitys on jatkunut myönteisenä parin viime vuoden aikana, vaikka keskusteleva journalismi on vielä alkutaipaleellaan. Median kiinnostus blogeihin ja keskustelufoorumeihin on esimerkki keskustelevan journalismin lisääntymisestä parin viime vuoden aikana.

Luostarisen mukaan tulevaisuuden yksi keskeinen asia on mediakorruption lisääntymisen uhka. Siitä pitää keskustella ja siihen pitää kiinnittää huomiota, sillä kun mediakorruptio menee liian pitkälle, siitä ei voida enää puhua, ja tilanne muuttuu pahaksi. Siksi journalismin itsenäisyys ja kriittisyys pitää olla alan jatkuvassa seurannassa ja keskustelussa. Median kaupallinen pohja katoaa nopeasti, jos mediakorruptio syö medioiden uskottavuuden. Mielestäni yksi tapa taistella Luostarisen mainitsemaa mediakorruptiota vastaan on toimituksellinen läpinäkyvyys eli yksi keskustelevan journalismin muoto. Yksi esimerkki: Toimitusten pitäisi luoda kanta mediakorruption eri muotoihin kuten toimittajien varsin yleisesti saamiin lahjoihin, matkoihin ja keskityksiin, ja kertoa tämä kanta avoimesti lukijoille.

Miksi journalistit katsovat menneeseen eivätkä tulevaisuuteen etsiessään menestyksen aineksia?

Kuuntelin perjantaiaamupäivän yleisaikakauslehtien (Heleena Savela, HS & Jari Lindholm, Seura & dramaturgi Outi Nyytäjä), naistenlehtien (Marjaana Toiminen, Anna & Katriina Kaarre, Me Naiset & Leeni Peltonen, Kotiliesi) ja Suomessa epäonnistuneiden miesten elämäntapalehtien (Ville Blåfield, SK Miehet & Jarno Forsell, MG) sessiota. Itse näen aikakauslehtien tulevaisuuden erittäin hyvänä, mutta jälleen kerran jäin ihmettelemään printtikeskeistä ja niin niin niin perinteiseltä kuulostanutta keskustelua - monimediahörhö kun olen.
  • Keskustelu ja alustukset olivat yleisfiilikseltään kuin tuulahdus kymmenen vuoden takaa. Mitään uutta ei ole tapahtunut, eihän?
  • Panelisteilta tuli yllättävän voimakasta kritiikkiä suomalaiseen toimituskulttuuriin, joka perustuu yksin tekemiselle, ei ryhmätyönä tekemiselle. Mielestäni tämä pitää paikkansa, vaikka yhä usemmassa lehdessä tiimissä tekeminen lisääntyy jatkuvasti, onneksi.
  • Puheenvuoroissa suomalaiseen journalismiin kaivattiin lisää uteliasuutta, uskallusta, uusia näkökulmia ja näkemyksiä sekä persoonallista tyyliä. Nyt jutut tehdään samalla tavalla samoista aiheista samalla tyylillä ja samoilla näkökulmilla ilman persoonallista otetta. Tässä on perää - verratkaapa vaikka eri lehtiä toisiinsa.
  • Julkkisviihdelehtiä vähäteltiin - miksihän? Suurimpana syynä lienee se, että ne myyvät ja niitä luetaan ja ne muodostavat siten uhan lukijoiden ajankäytössä perinteisille vakavahenkisemmille yleisaikakauslehdille. Niiden tulevaisuuteen ei kuitenkaan uskota. Todellisuus tuntuu kuitenkin olevan kaukana tästä uskosta. On aina vaarallista kun toimittajat haluavat olla näkemättä todellisuutta sellaisena kuin se esiintyy.
  • Miesten lifestyle-lehti tulee vielä Suomeenkin MG ja SK Miehet -lehtien epäonnistumisista huolimatta näiden lehtien tekijöiden mukaan. Kommentit kriittisiä: Suomessa ei ole lifestyle-miehiä kuin kourallinen ja suomalaisen miehen lifestyle-lehti on Tekniikan Maailma - hmm?
  • Puheenvuoroissa ei sanottu sanaakaan aikakauslehtien suhteesta internetiin ja sen ilmiöihin - miksihän? Todellisuudessa suhde on jo nyt tiivis monella aikakauslehdellä, mutta tämä todellisuus ei vain näy journalistisessa keskustelussa. Miksi niin harva suomalainen journalisti seuraa aikansa trendejä niin huonosti? Missä ovat uteliaisuus ja uusien näkökulmien etsintä?
  • Aikakauslehti nähdään perinteisenä yksisuuntaisena juttujen ja lehtien tekemisenä ja myymisenä lukijoille (Heleena Savelan mukaan Hesarin Kuukausiliitekin myy juttunsa lukijoille ja ostaa lukijoiden aikaa hyvin toimitetuilla ja kirjoitetuilla jutuilla). Tulevaisuuden journalismin kaksisuuntainen keskustelu ei tullut keskustelussa esille millään tavalla, mikä ei mielestäni ole hyvä asia. Tulevaisuudessa menstyminen vaatii mielestäni entistä enemmän kaksisuuntaista "keskustelua" lukijoiden kanssa ja tämän "keskustelun" tekeminen hyvin vaatii uusien keinojen - kuten internetin, foorumien, blogien, lukijoiden osallistamisen, kansalaisjournalismin - tehokasta hyödyntämistä. Lukijoita ei ole enää varaa nähdä passiivisina sisällön syöttöporsaina, eihän?

Helsinki - langaton kehitysmaa

Langattoman yhteyden luomisessa ollut hankaluuksia, joten vasta nyt pääsen eetteriin. Helsinki on - siinä ei mitään uutta - langattomien verkkojen kehitysmaa Suomessa. Asuisinpa Oulussa tai Turussa.

Digiradiovisioita

Yleisradion Pentti Kemppinen alusti verkkaiseen tyyliinsä radiosta digiaikana.

Kaikki digitalisoituu, niin tallenteet kuin välitysmekanismitkin. Ula-radio pysyy pääjakeluväylänä ainakin tämän vuosikymmenen, mutta muut jakeluväylät nousevat.

Radiokuuntelu sirpaloituu uusien jakeluteiden yleistyessä. Kaupallisella puolella radiotoiminta keskittyy ja tuotteistuu uudelleen. Olisi olemassa tarve saada julkisen palvelun radiolta laatujournalismia sekä todellinen vuorovaikutus kuulijan kanssa.

Uusi tekniikkaa mahdollistaa myös uudenlaisia sisältöjä, jotka pohjautuvat digitaaliseen välittämiseen. Tähän liittyy myös päätelaitekonvergenssi: vastanottaja voi käyttää samaa päätelaitetta eri tarkoituksiin ja radiosta tulee yksi sisältökomponentti muiden ohella. Ohjelmatuotannon puolella tämä tarkoittaa tuotantojärjestelmien yhtenäistämistä. Samaa tai versioitua sisältöä jaetaan eri kanavien kautta.

Kemppinen veti näkymät yhteen tarjoamalla kaksi visiota radion tulevaisuudesta.Ensimmäinen vaihtoehto on klassinen lähetysradio (push-malli), jossa on toimituksellisesti organisoitu ohjelmatuotanto, ja jonka lähetystä ihmiset hakeutuvat seuraamaan. Toinen vaihtoehto on on demand -malli, jossa käyttäjä itse tekee valintoja, rakentaa ja paketoi.

Lisäksi Kemppinen tarjoili tukevan annoksen digitalisen radion standarditietoa, jota en tässä käy toistamaan (koska putosin kärryiltä jo varsin alkuvaiheessa).

Yleisökysymyksessä huolehdittiin radiojournalismin asemasta teknologian murroksessa. Kemppinen ainakin suhtautui positiivisesti tähän mahdollisuuteen. Päivi Istala käytti sekavan puheenvuoron, jonka ideaa en ymmärtänyt.

"Puheenaihemediat"

Olen ollut koko aamupäivän ja vielä vähän lounaan jälkeenkin juontamassa kulttuurijournalismin suuntautumisvaihtoehtoa salissa 208. Juuri nyt on meneillään pienkustantajien paneeli, jonka Niko Aula vetää, ja minä pääsin hetkeksi hengähtämään tänne siviilityöpaikalle (minulla ei ole hienoja vehkeitä, joilla blogata paikan päältä).

Aamupäivän alustajista jäi päällimäiseksi mieleen äidinkielen opettaja ja mediakasvattaja Kaija Parko. Hän esiintyi vauhdikkaasti ja innoittuneesti, ja antoi mielipiteittensä näkyä.

Parko kertoi "syvästi inhoavansa iltapäiväehtiä", mutta ymmärtävänsä toki niiden merkityksen. Hän siteerasi entistä oppilastaan, nykyistä iltapäivälehden toimittajaa, jonka mukaan iltapäivälehdet ovat äärimmäisen tärkeitä "puheenaihemedioita".

Tämä entinen tähtioppilas, nykyinen nouseva tähtitoimitaja, on kertonut tuntevansa suurta riemua siitä, kun hän näkee katukuvassa itse laatimansa lööpin. Näin hän on ikään kuin päättänyt sen, mistä miljoonat suomalaiset sinä päivänä puhuvat kahvipöydissään.

- Onko sillä lööpin sisällöllä mitään väliä, oli Parko kysynyt.

Ei kuulemma ole, pääasia että saa aikaan puheenaiheen ja kunhan lehti saa voittoa, oli oppilas vastannut vilpittämin mielin.

Kaija Parko sanoi olevansa tämmöisestä huolissaan. Hänen mielestään toimittajien olisi syytä myös miettiä uutistensa sisältöjä ja relevanssia, ei vain sitä, uppoaako viesti mahdollisimman laajaan massaan.

Parko puhui myös netin antamista mahdollisuuksista, jotka hän tuntui näkevän melko kapeina, lähinnä lehtien jonkinlaisena laajennettuna yleisönosastona. Hän piti huolestuttavana sitä, että toimittajat syynäävät tarkasti lehtiensä verkkosivujen alla käytävää nettikeskustelua ja omaksuvat sieltä ilman analyyttisyyttä, ikään kuin huutoäänestyksen tuloksena, juttujensa aiheet ja näkökulmat.

- Tämä antaa uuden merkitysen termille proletariaatin diktatuuri, ehdotin.

- Pikemminkin kyseessä on tavisten diktatuuri, Kaija Parko tarkensi.

Tulevaisuus on täynnä

Tuijalla on ongelmia verkkoyhteytensä kanssa (surprise) ja Windows herjaa, kun yritän jakaa omaa langatonta yhteyttäni Matin käyttöön. Tervetuloa kansalaisjournalistin arkipäivään.

Lisäksi tulevaisuustrackin huone 209 on tupaten täynnä. Ainoa käytössä oleva sähköpistoke on pöydän taka, joten istun takaseinän pöydällä. Täältä ei tosin näe mitään. Vali vali.

Journalismin murroksia käsittelevän klöntin ensimmäinen alustaja on professori Heikki Luostarinen. Luostarisen esitys tarkastelee journalismin murroksia SITRAlle tehdyn julkaisun pohjalta.

80-lukuun verrattuna rakenteet ovat kehittyneet niin, että on nopeasti siirrytty "puhtaaseen bisnekseen". Muutos paikallisista mediaomistuksista selkeään keskittymisen. Lisäksi suuret yleisöt ovat eriytyneet, kehityksen käynnisti lama, joka laski levikkejä rankasti. Aiemmin paikallislehdet saattoivat tavoittaa 96% paikallisesta väestöstä.

Luostarinen tuo esiin kaksi sisällön kritiikkiä. Ensinnäkin tabloidisaatio: menty kohti henkilökeskeisyyttä, pinnallisuutta ja lyhyyttä. Toinen kritiikki on talouden näkökulman korostuminen ja jopa ylikorostuminen.

Aiemmin suomalainen journalismi on ollut vahvasti tietopainotteista ja tunnepuoli esimerkiksi tullut paljon myöhemmin, osittain vasta vuoden 2000 jälkeen. Korruptio on ollut harvinaista, julkisuutta ei ole voinut ostaa (ainakaan usein).

Suomalaisella lehdistöllä on ollut hyvä mahdollisuus keskusteluun, koska yleisö on ollut niin kattava. Mahdollisuutta ei vain ole käytetty. Ongelmana ollut eliittivetoisuus, kyynisyys ja keskustelun merkityksen aliarvioiminen.

Luostarisen mukaan lehdistön suorat vaikuttaminen yhteiskuntaan on melko vähäisiä: kulutuspäätökset, yhteisöjen julkisuustyö, muotien leviäminen. Välillistä vaikutusta enemmän: normit, resurssien jako, investoinnit, talouden kehitys.

Yleisöstä kysytään: mitä on tulossa seuraavan kymmenen vuoden aikana? Luostarinen ottaa esiin korruption. Kun media korruptoituu tarpeeksi, siitä ei voida enää puhua, koska media tuottaa julkisuuden. Korruptiokysymyksiin pitää olla selvä kanta ja se pitää tehdä tiettäväksi myös yleisölle.

Toinen kysymys: miten freelancereiden kasvava rooli ja taloudelliset ongelmat vaikuttavat erityisesti aikakauslehdistön laatuun? Luostarinen: vastaus on aika selvä ja keskeinen asia tulevaisuuden kannalta.

Muita alustuksia tässä osuudessa en jää kuuntelemaan, sillä alakerrassa on tarjolla visioita radion digitalisoitumisesta. Sinne siis.

Missä on huone 209?

Tiedoksi: se on siellä hotellin puolella. Toiseen kerrokseen ja käytävän läpi.

Tulevaisuus-trackin kuuluva Toimittaja 2010 ei käsittelekään, toisin kuin kuvittelin, toimittajan roolia tai työnkuvaa tulevaisuudessa. Tai no, kyllähän sitäkin vähän sivutaan, mutta etupäässä on käsitelty työelämän muutosta yleensä ja journalistien koulutusta. Okei, kyllähän näillä asioilla on toimittajan työlle ja työnkuvalle merkitystä, mutta hieman kaukana omista odotuksistani, jotka olivat jossain konkreettisemmassa ja välittömämmässä. Vika lienee odotuksissani. Akateemiset alustajat Pentti Raittila ja Harri Melin.

Raittila heittää näkemyksen, jonka mukaan journalistien koulutus olisi liukumassa tiedekorkeakoulutasolta ammattikorkeakoulutasolle. Tämä kehitys pelaisi Raittilan mukaan suurten työnantajien pussiin, kun koulutettaisiin (karrikoiden) koneistoon rattaita, jotka eivät tee hankalia kysymyksiä. Tämä johtaa pahimmassa tapauksessa toimittajan identiteetin muuttumiseen.

Anita Pankkonen Helsingin (?) ammattikorkeakoulusta kommentoi alustajia. Pankkonen näkee, että tiede- ja ammattikorkeakoulut lähentyvät toisiaan ja tekevät yhteistyötä. Ja hei, Pankkonen mainitsi blogit ja kansalaisjournalismin, kuten Raittilakin, tollai ohimennen.

Opiskelija Ilona Turkala paikkaa Jenni Leukumaavaaraa Jyväskylän yliopistosta. Turkala kertoo yleisesti nykyisestä koulutuksesta.

Raittila näkee keskusteluosuudessa, että toimittajan työ televisiossa on muuttunut yhä enemmän "mediatoimittajan" työksi. Mediatoimittaja? Lienee siis ammattikorkeakoulusta valmistunut toimittaja. Pankkonen taas sanoo, että amk-puolelta ei tule ihmisiä, jotka eivät esim. osaisi tai uskaltaisi tehdä kriittisiä kysymyksiä. Lähtötaso amk-puolella on Pankkosen mukaan sama kuin kanditutkinto tiedekorkeakoulussa. Yleissivistävää koulutustakin annetaan, vaikka Raittila tätä epäileekin.

Ici Pasila

Päivän ensimmäinen ohjelmamuutos: digiradioalustusta ei tullutkaan. Sen tilalla on yleisempi radiopaneeli, jossa keskustelevat Axa Sorjanen, Raino Hurme ja Matti Ripatti. Arto Nyberg johtaa puhetta.

Tai no, Sorjanen puhuu, koska Sorjasella tuntuu olevan eniten asiaa. Keskustelu lainehtii lähinnä radioiden taloudellisten reunaehtojen ympärillä. Sorjanen esittelee kyllä fiksusti erilaisia mahdollisia tulevaisuuden skenarioita. Sorjasen mukaan kaupallinen radio keskittyy edelleen ja keskittymistä tukee mm. se, että radiomainontaa pyörittäville mediatoimistoille on lyöty läpi varsin monoliittinen kuva siitä, minkälainen kaupallinen radio on.

Lisäksi Sorjanen myöntää, että journalismi radiossa on jäänyt pitkälti Ylen harteille. Toisaalta YLEn Hurme on sitä mieltä, että kaupalliset radioasemat ovat pakottaneet YLEn toimimaan ja reagoimaan.

Sorjasen mukaan YLE on hoitanut paikallisen radiotoiminnan niin hyvin, että kaupallisilla ei ole ollut siellä toimintasaumaa.

HS:n radiokriitikko Ripatti on päasiassa hiljaa.

Rahalainaus Axa Sorjaselta, joka oli saanut palautetta nimettömältä YLEläiseltä koskien sunnuntain HS:ssa ollutta YLE-aiheista haastattelua:

"Jos eskimoilla on 500 sanaa lumelle, yleläisellä on sama määrä sanoja naisen genitaaleille ja niitä kaikkia voi käyttää Axa Sorjasesta"

15.9.05

Päivän verran päiviin

Läppäri latautuu, kameran muistikortti on tyhjennetty ja Flickriin on luotu Journalismin päivien kuvaryhmä. Eli homma alkaa olla kuosissa.

Odotan todella innokkaasti tapahtumaa ja kollegojen tapaamista. Jos ja kun näette, niin tulkaa nykimään hihasta. Minut tunnistanee ainakin siitä läppäristä. Kanssabloggaajien kanssa täytynee myös organisoida jonkinlainen kokoontumisajo jossain vaiheessa.

13.9.05

Säilyykö radio mediana?

Journalismin päivien ohjelmassa olevien otsikoiden "Radio digiaikana" ja "Säilyykö radio mediana" kunniaksi tässä pieni kirjoitustehtävä:

Jatka lause[tta/ita]

- Vuonna 2016 radio on minulle ennen kaikkea -

- Radiota mediana uhkaa eniten -

- Lähivuosina radiomedian vahvuus on erityisesti -

- Radio säilyy mediana, koska -

- Radio säilyy mediana siitä huolimatta, että -

Tämän kollektiivisen ajattelutehtävän formaatti on pelkistetty ja yksinkertainen, mutta antaa juuri siksi tilaa monille eri näkemyksille, joista oletettavasti syntyy hyvää keskustelua alustusten jälkeen.

11.9.05

Kenen piikkiin blogata?

Jo näin ennen journalismin päiviä haluaisin virittää keskustelua journalistien ja bloggaamisen suhteesta. Asetelmassa voidaan nähdäkseni erottaa kaksi päähaaraa: Ensimmäinen on selvä peli: jos journalistin työnantajayhtiö perustaa blogin, jossa journalisti bloggaa eli käy dialogia yleisönsä kanssa työkenttäänsä liittyvistä teemoista työnjohdon alaisuudessa, edustaa journalisti päivänselvästi yhtiötään kaikessa kirjoittamassaan, ei kahta puhettakaan.

Mutta jos journalisti päättääkin perustaa oman blogin, on hänen ratkaistava suhteensa työnantajaan. Anonyymiys antaa pelivaraa aihevalintojen ja käsittelytavan suhteen. Nimettömänä bloggaava journalisti ei vaaranna suhdetta nykyiseen työnantajaansa eikä torpedoi tulevia työnsaantimahdollisuuksiaan. Esimerkiksi Mediaräpätin on valinnut tämän tien.

Toinen tapa on blogata omaan piikkiin - omaa nimeä erityisesti esille tuomatta, mutta henkilöllisyyttään kuitenkaan erityisesti salaamatta. Tästä pidän esimerkkinä Verkkomaisteria.

Kolmas bloggaavien journalistien kategoria on sitten sellaiset henkilöt, jotka pitävät blogia avoimesti omalla nimellään, esimerkkinä vaikkapa Mobiili- ja PDA-blogia pitävä Tietokone-lehden toimittaja Tero Lehto.

Kullekin lähestymistavalle on perusteensa ja tilanteensa. En tiedä, ovatko mediatalot vielä eksplisiittisesti laatineet blogipolicyjään, mutta veikkaisin, että kohta alkaa olla aika. Yksi jos toinenkin bloggaamisesta kiinnostunut journalisti hyötyisi siitä, jos oma talo olisi julkaissut selkeät pelisäännöt siitä, miten se sallii työntekijöidensä blogosfäärissä esiintyvän. Ettei tarvitse ottaa potkuja, niinkuin amerikan maalla kuulemma joillekin, tosin eri aloilla toimineille, firmojensa viestintäpolicyn sietorajat ylittäneille bloggaajille on käynyt.

8.9.05

Kulttuuria

Itse osallistun päiville kulttuurijournalismi-linjan vetäjänä. Kuten ohjelmasta näkyy, vedettäväkseni on laadittu varsin kirjapainotteinen ohjelma. Mikäs siinä, ovathan kustannustoimittajatkin toimittajia, ja heidän työnsä on harvemmin esillä kuin toimittajatoimittajien.

Illansuussa muistellaan sitten Jukka Kajavaa ja puhutaan hänen perinnöstään. Minun mielestäni, näin äkkiä ajatellen, Kajavan perintö on kolmenlainen.

1) Hän kirjoitti ymmärrettävästi ja selkeän mielipiteellisesti, mitä arvostan.
2) Hän puolusti, kulmahampaita välillä vilautellen, korkeakulttuuria ja lastenkulttuuria. Arvostan sitäkin.
3) Hänestä tuli käsite, etten sanoisi brändi. Hänen mielipiteillään oli valtaisa paino.

Tuo kolmas kohta ei ole pelkästään hyvä. Kulttuurissa on niin monenlaisia arvojärjestelmiä ja arvojärjestyksiä, että on hullua antaa yhdelle kriikolle (ja yhdelle välineelle) tuollainen asema.

Soisin, että Kajavan sukupolvi jää viimeiseksi, jonka keskuudesta nostettiin yksi musiikkikriitikko, yksi teatteri- ja tv-kriitikko, yksi kirjallisuuskriitikko muiden yläpuolelle. Nyt on moninaisten arvojen aika.

Lauantain ohjelmaa

Koska kaikki haluavat tietää, mitä teen Journalismin päivillä lauantaina, niin kerron.

Edellisenä iltana lienee tarkoitus hieman keskustella kollegojen kanssa, joten en varmaankaan jaksa Pasilaan vielä yhdeksäksi seuraamaan Reko Lundanin ja Kari Kivelän mediatietoiskuja. Vahinko, mutta päätä tullee särkemään.

Ponnistautunen kymmeneksi kuuntelemaan Samir Husnin alustusta The possibilities of magazines. Toivon, että kyseessä ei ole maailmantähtien tapainen "tämän alustuksen heitän näissä konferensseissa aina" -pläjäys vaan että hieman vaivaakin olisi nähty.

Tämän jälkeen kuuntelemaan Arne Wessbergiä aiheesta Yleisradiot kansainvälisessä mediapelissä. Ei niinkään Wessbergin unettavalta kuulostavan aiheen vuoksi, vaan lähinnä herkullisten välihuutojen toivossa.

Lounaan jälkeen vuorossa on Jaakko Rauramon esitys aiheesta Sanoma Euroopassa, joka kiinnostaa jo ihan henkilökohtaisellakin tasolla. Ja vastapainona tälle tietenkin Kai Telanne aiheesta Uusi, uudempi, Alma.

Sitten kello onkin jo puoli viisi ja voi lähteä tasoittavalle netvörkingille. Tai kotiin.