17.9.05

Motiivi, tilaisuus ja keinot?

Journalismin päivien perjantai-iltapäivän tulevaisuus-sessiossa pohdittiin mm., kuinka todennäköinen on sellainen tulevaisuus, että meissä kaikissa asuu pieni kansalaisjournalisti, joka uutisoi omia ja lähipiirin asioita ja julkaisee omia harrastustöitään muiden ihailtavaksi.

Ei-toivotussa skenaariossa uhkaksi tämän toteutumiselle voi muodostua tekijänoikeuksien suhteeton ylilyönti, esitti Juha Nurmela paneelissa. Tekijänoikeusviidakossa voi kansalainen pelästyä niin pahoin, ettei uskalla tehdä mitään. Tiedon omistamisesta on puhunut mm. professori Jukka Kemppinen akateemisen maailman näkövinkkelistä, (ks. myös blogimerkintäni Saa lainata).

Tekijänoikeuslain ylilyövät tulkinnat ja se, että [kaupallis-teollinen] eliitti pitää kansalaisia vain kuluttajina, voi estää harrastusjulkaisemisen puhkeamisen kukkaan.

Santtu von Bruun esitti toivotun skenaarion, että tulee yhä helpommaksi tehdä ja julkaista ajatuksia, mielipiteitä kommentteja uutisia, blogata, podcastata ja paljon muuta. Kansalaislähtöisellä viestinnällä on tärkeä rooli ja erilaisia tavoitteita: se vahvistaa ja rakentaa yhteisöjä, niin virtuaalisia kuin paikallisia ja antaa tilaisuuden tuoda esille asioita jotka eivät näy valtamediassa eivätkä edes paikallisessa pienmediassa. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta Santtu von Bruun sanoi pitävänsä Nopola Newsia, kyyjärveläistä paikallismediaa, jossa sisällöntuottajia on useampi prosentti kuntalaisista ja jossa ”oikeiden uutisten” lisäksi on tavallisten ihmisten juttuja tavallisille ihmisille.

Mutta jotta tällainen toiveskenaario toteutuisi, pitäisi tiettyjen edellytysten täyttyä. Miksi kukaan vaivautuisi julkaisemaan verkkoon yhtään mitään? Kolme tuttua tekijää: motiivi, tilaisuus ja keinot.

Parinmuodostus on monelle nuorelle ja vähän vanhemmallekin motiivi tuottaa sisältöä verkkoon – hengailla foorumeilla, julkaista kuvia irc-galleriaan, kertoa kuulumisiaan livejournalissa.

Tiedonhankinta ja –jakaminen omien asioiden edistämiseksi on toinen. ’Digitaalisten lihasten’ kasvattaminen, asiantuntijuus, nimen luominen ja verkostoituminen ovat teini-ikää aikuisempien bloggaajien ja yhteisöjen jäsenten motiiveja. Muitakin varmasti on, jokaisella omiaan.

Tilaisuus on kai se ”sauma”, jossa henkilö oivaltaa, mitä voisi tehdä: että kotona on skanneri ja laajakaistainen nettiyhteys ja itsellä on sopivasti vapaata aikaa; sitähän voisi vaikka julkaista suvun perintöalbumista tarinoilla höystetyn kuvagallerian netissä, esimerkiksi. Tai että journalismin päivien alla on joku keksinyt kimppablogi-idean, kappas vain, lähdetäänpä mukaan, sehän kuulostaa hauskalta.

Keinot – taito käyttää tarvittavia työkaluja puuttuu monilta, vaikka tilaisuus olisikin.

Onneksi, jos motivaatio on tarpeeksi korkealla, keinot kyllä löytyvät. Koulut, järjestöt, aikuisopistot tarjoavat tilaisuuksia hankkia digitaalisia askartelutaitoja. Nettinysse näyttää mallia kunnallisesta tuesta. Tässä on kuitenkin iso työ, miten rakentaa järjestelmä, jossa digitaidottomille kansalaisillekin voidaan välittää osaamista ja keinoja. Se kuuluisa silta digitaalisen kuilun yli.

Sen lisäksi, että ulotetaan kotitalousvähennys koskemaan myös kodin IT-apua, SPR voisi alkaa järjestää digiaskartelutoimintaa, kenties järjestääkin jo. Ei minusta vankilavierailijaksi olisi, eikä vanhuksen ystäväksi niitä näitä juttelemaan, mutta vapaaehtoiseksi digioppaaksi voisin värväytyä. Hm. Tämä meneekin mietintään.