Tältä päivältä tässä?

Nyt lienee aika lyödä läppärin kansi kiinni. Jostain täytyy saada bisseä. Illalla vielä ehkä kuvia Flickriin.

Journalismi määrittyy

Jukka Relanderin ja T-klubin tuotantotiimin keskustelu keskusteluohjelman tekemisestä (jossa mm. katsottiin pätkä keskusteluohjelmaa, jossa katsottiin keskusteluohjelmaa) oli kestänyt jo lähes tunnin, kun juontaja Arto Nyberg yritti vääntää keskustelua otiskon mukaiseen suuntaan: mitä te tällä keskusteluohjelmalla haette, noin journalistisesti?

Relander: "Meillä ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa. Pyrimme siihen että kansakunnan ja ihmiskunnan käsitys totuudesta täsmentyisi". Tutse, sanoisi ranskalainen.

Keskustelu on kyllä ollut fiksu ja hyödyllinen. Sitä on vain varsin vaikea mitenkään tiivistää, kun puhe poukkoilee varsin villisti.

Lounaalla

...keskusteltiin Tuijan jo kommenttiosastolla esiin ottamasta asiasta: mitä lehti voi myydä? Tai itse asiassa kysymys kääntyi muotoon mitä lehti (tai mikä tahansa muu media) ei myisi.

Siis: kun Helsingin Sanomat myy musiikkia, niin miksi tietotekniikkalehti ei myisi tietokoneita? Samanlainen synergiahan siinäkin olisi. Yritin pinnistellä Axa Sorjasen linjoilla: yhteys konsernin (ulkoistetun) musiikkikaupan taloudellisen hyödyn ja yksittäisen musiikkiarvostelijan välillä on kovin löyhä. Mutta en voi mitään: asetelma, jossa media toimii kauppiaana kamalle, jota se myös myy ei näytä kauhean hyvältä, oli se asiallisesti kuinka kosher tahansa.

Jarmo muistaakseni epäili, että tulevat sukupolvet nauravat räkäisesti tällaiselle etiikkanillitykselle. Myydään mitä myydään. Tai sitten heiluri heilahtaa toiseen suuntaan: lukijat kyllästyvät läpitunkevaan kaupallisuuteen ja siirtyvät lukemaan uusia, selkeämmän etiikan varassa toimivia lehtiä. Tämän ennusteen taisi lausua Talentumin Kari Tyllilä.

Päätoimittajia haastattelemassa

Päätoimittajien haastattelutunnin ehdottomaksi tähdeksi ainakin minun silmissäni muodostui puolustusministeri Seppo Kääriäinen. En nyt muista, onko Kääriäisellä toimittajataustaa, mutta lupaavia haastattelijanlahjoja ministerillä kieltämättä on.

Päätoimittajien haastattelutunnin karnevalistinen idea oli kääntää roolit päälaelleen. Poliitikkokolmikko (Kääriäisen lisäksi Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma) saivat tehdä kysymyksiä päätoimittajille, joita edustivat Ilta=Sanomien A-P Pietilä, Imagen Mikko Numminen, Etelä-Suomen Sanomien Heikki Hakala ja Ylen radiouutisten Kari Mänty.

Aluksi hieman jäykisteltiin. Puhuttiin julkisuudesta ja sen rajoituksista ihan vakavalla naamalla. Heinäluoma halusi tietää, voiko poliitikko rajoittaa julkisuutta esimerkiksi perheensä osalta. Pietilän vastaveto tähän oli odotettu: poliitikot tuovat itse perheensä julkisuuteen. "Eivät toimittajat salaa mene poliitikkojen vaatekaappeja kuvaamaan", Pietilä heitti.

ESS:n Hakala muistutti, aivan aiheellisesti, että journalismi ei enää ole ainoa julkisuuden muoto. Samalle tontille tullut viihdesisältö pelaa erilaisilla säännöillä kuin perinteinen journalsitinen sisältö.

Ja sitten Kääriäinen. Puolustusministeri tinkasi päätoimittajia julkistamaan taloudelliset ja muut sidonnaisuutensa samalla tavalla kuin hallituksen ministerit. Pietilä vastasi ympäripyöreästi sidostensa puutteesta. Ainoana päätoimittajana omat siteensä julkisti Imagen Numminen, joka kertoi 150 000 euron asuntolainastaan ja Amnestyn jäsenyydestään.

Seuraavaksi Kääriäinen halusi tietää, tuntevatko journalistit korruptio-ongelmaa omassa työssään. Missä kaikkialla päätoimittajat ovat olleet jonkun tahon kutsumana, Kääriäinen tiukkasi. Seurasi jälleen poliitikkomallista pyörittelyä. Pietilän mukaan Lapin matkat, saunaillat ja muut eivät ole korruptiota, sillä ne mahdollistavat vapaamuotoisen ajatustenvaihdon toimittajien ja esimerkiksi poliitikkojen kesken. "Ja jos Kääriäiseltä kutsu Lappiin tulee, niin maksamme matkan kyllä itse", Pietilä tarjosi. Kääriäinen vakuutti, että kutsua ei tule.

Digiradiovisioita

Yleisradion Pentti Kemppinen alusti verkkaiseen tyyliinsä radiosta digiaikana.

Kaikki digitalisoituu, niin tallenteet kuin välitysmekanismitkin. Ula-radio pysyy pääjakeluväylänä ainakin tämän vuosikymmenen, mutta muut jakeluväylät nousevat.

Radiokuuntelu sirpaloituu uusien jakeluteiden yleistyessä. Kaupallisella puolella radiotoiminta keskittyy ja tuotteistuu uudelleen. Olisi olemassa tarve saada julkisen palvelun radiolta laatujournalismia sekä todellinen vuorovaikutus kuulijan kanssa.

Uusi tekniikkaa mahdollistaa myös uudenlaisia sisältöjä, jotka pohjautuvat digitaaliseen välittämiseen. Tähän liittyy myös päätelaitekonvergenssi: vastanottaja voi käyttää samaa päätelaitetta eri tarkoituksiin ja radiosta tulee yksi sisältökomponentti muiden ohella. Ohjelmatuotannon puolella tämä tarkoittaa tuotantojärjestelmien yhtenäistämistä. Samaa tai versioitua sisältöä jaetaan eri kanavien kautta.

Kemppinen veti näkymät yhteen tarjoamalla kaksi visiota radion tulevaisuudesta.Ensimmäinen vaihtoehto on klassinen lähetysradio (push-malli), jossa on toimituksellisesti organisoitu ohjelmatuotanto, ja jonka lähetystä ihmiset hakeutuvat seuraamaan. Toinen vaihtoehto on on demand -malli, jossa käyttäjä itse tekee valintoja, rakentaa ja paketoi.

Lisäksi Kemppinen tarjoili tukevan annoksen digitalisen radion standarditietoa, jota en tässä käy toistamaan (koska putosin kärryiltä jo varsin alkuvaiheessa).

Yleisökysymyksessä huolehdittiin radiojournalismin asemasta teknologian murroksessa. Kemppinen ainakin suhtautui positiivisesti tähän mahdollisuuteen. Päivi Istala käytti sekavan puheenvuoron, jonka ideaa en ymmärtänyt.

Tulevaisuus on täynnä

Tuijalla on ongelmia verkkoyhteytensä kanssa (surprise) ja Windows herjaa, kun yritän jakaa omaa langatonta yhteyttäni Matin käyttöön. Tervetuloa kansalaisjournalistin arkipäivään.

Lisäksi tulevaisuustrackin huone 209 on tupaten täynnä. Ainoa käytössä oleva sähköpistoke on pöydän taka, joten istun takaseinän pöydällä. Täältä ei tosin näe mitään. Vali vali.

Journalismin murroksia käsittelevän klöntin ensimmäinen alustaja on professori Heikki Luostarinen. Luostarisen esitys tarkastelee journalismin murroksia SITRAlle tehdyn julkaisun pohjalta.

80-lukuun verrattuna rakenteet ovat kehittyneet niin, että on nopeasti siirrytty "puhtaaseen bisnekseen". Muutos paikallisista mediaomistuksista selkeään keskittymisen. Lisäksi suuret yleisöt ovat eriytyneet, kehityksen käynnisti lama, joka laski levikkejä rankasti. Aiemmin paikallislehdet saattoivat tavoittaa 96% paikallisesta väestöstä.

Luostarinen tuo esiin kaksi sisällön kritiikkiä. Ensinnäkin tabloidisaatio: menty kohti henkilökeskeisyyttä, pinnallisuutta ja lyhyyttä. Toinen kritiikki on talouden näkökulman korostuminen ja jopa ylikorostuminen.

Aiemmin suomalainen journalismi on ollut vahvasti tietopainotteista ja tunnepuoli esimerkiksi tullut paljon myöhemmin, osittain vasta vuoden 2000 jälkeen. Korruptio on ollut harvinaista, julkisuutta ei ole voinut ostaa (ainakaan usein).

Suomalaisella lehdistöllä on ollut hyvä mahdollisuus keskusteluun, koska yleisö on ollut niin kattava. Mahdollisuutta ei vain ole käytetty. Ongelmana ollut eliittivetoisuus, kyynisyys ja keskustelun merkityksen aliarvioiminen.

Luostarisen mukaan lehdistön suorat vaikuttaminen yhteiskuntaan on melko vähäisiä: kulutuspäätökset, yhteisöjen julkisuustyö, muotien leviäminen. Välillistä vaikutusta enemmän: normit, resurssien jako, investoinnit, talouden kehitys.

Yleisöstä kysytään: mitä on tulossa seuraavan kymmenen vuoden aikana? Luostarinen ottaa esiin korruption. Kun media korruptoituu tarpeeksi, siitä ei voida enää puhua, koska media tuottaa julkisuuden. Korruptiokysymyksiin pitää olla selvä kanta ja se pitää tehdä tiettäväksi myös yleisölle.

Toinen kysymys: miten freelancereiden kasvava rooli ja taloudelliset ongelmat vaikuttavat erityisesti aikakauslehdistön laatuun? Luostarinen: vastaus on aika selvä ja keskeinen asia tulevaisuuden kannalta.

Muita alustuksia tässä osuudessa en jää kuuntelemaan, sillä alakerrassa on tarjolla visioita radion digitalisoitumisesta. Sinne siis.

Missä on huone 209?

Tiedoksi: se on siellä hotellin puolella. Toiseen kerrokseen ja käytävän läpi.

Tulevaisuus-trackin kuuluva Toimittaja 2010 ei käsittelekään, toisin kuin kuvittelin, toimittajan roolia tai työnkuvaa tulevaisuudessa. Tai no, kyllähän sitäkin vähän sivutaan, mutta etupäässä on käsitelty työelämän muutosta yleensä ja journalistien koulutusta. Okei, kyllähän näillä asioilla on toimittajan työlle ja työnkuvalle merkitystä, mutta hieman kaukana omista odotuksistani, jotka olivat jossain konkreettisemmassa ja välittömämmässä. Vika lienee odotuksissani. Akateemiset alustajat Pentti Raittila ja Harri Melin.

Raittila heittää näkemyksen, jonka mukaan journalistien koulutus olisi liukumassa tiedekorkeakoulutasolta ammattikorkeakoulutasolle. Tämä kehitys pelaisi Raittilan mukaan suurten työnantajien pussiin, kun koulutettaisiin (karrikoiden) koneistoon rattaita, jotka eivät tee hankalia kysymyksiä. Tämä johtaa pahimmassa tapauksessa toimittajan identiteetin muuttumiseen.

Anita Pankkonen Helsingin (?) ammattikorkeakoulusta kommentoi alustajia. Pankkonen näkee, että tiede- ja ammattikorkeakoulut lähentyvät toisiaan ja tekevät yhteistyötä. Ja hei, Pankkonen mainitsi blogit ja kansalaisjournalismin, kuten Raittilakin, tollai ohimennen.

Opiskelija Ilona Turkala paikkaa Jenni Leukumaavaaraa Jyväskylän yliopistosta. Turkala kertoo yleisesti nykyisestä koulutuksesta.

Raittila näkee keskusteluosuudessa, että toimittajan työ televisiossa on muuttunut yhä enemmän "mediatoimittajan" työksi. Mediatoimittaja? Lienee siis ammattikorkeakoulusta valmistunut toimittaja. Pankkonen taas sanoo, että amk-puolelta ei tule ihmisiä, jotka eivät esim. osaisi tai uskaltaisi tehdä kriittisiä kysymyksiä. Lähtötaso amk-puolella on Pankkosen mukaan sama kuin kanditutkinto tiedekorkeakoulussa. Yleissivistävää koulutustakin annetaan, vaikka Raittila tätä epäileekin.

Ici Pasila

Päivän ensimmäinen ohjelmamuutos: digiradioalustusta ei tullutkaan. Sen tilalla on yleisempi radiopaneeli, jossa keskustelevat Axa Sorjanen, Raino Hurme ja Matti Ripatti. Arto Nyberg johtaa puhetta.

Tai no, Sorjanen puhuu, koska Sorjasella tuntuu olevan eniten asiaa. Keskustelu lainehtii lähinnä radioiden taloudellisten reunaehtojen ympärillä. Sorjanen esittelee kyllä fiksusti erilaisia mahdollisia tulevaisuuden skenarioita. Sorjasen mukaan kaupallinen radio keskittyy edelleen ja keskittymistä tukee mm. se, että radiomainontaa pyörittäville mediatoimistoille on lyöty läpi varsin monoliittinen kuva siitä, minkälainen kaupallinen radio on.

Lisäksi Sorjanen myöntää, että journalismi radiossa on jäänyt pitkälti Ylen harteille. Toisaalta YLEn Hurme on sitä mieltä, että kaupalliset radioasemat ovat pakottaneet YLEn toimimaan ja reagoimaan.

Sorjasen mukaan YLE on hoitanut paikallisen radiotoiminnan niin hyvin, että kaupallisilla ei ole ollut siellä toimintasaumaa.

HS:n radiokriitikko Ripatti on päasiassa hiljaa.

Rahalainaus Axa Sorjaselta, joka oli saanut palautetta nimettömältä YLEläiseltä koskien sunnuntain HS:ssa ollutta YLE-aiheista haastattelua:

"Jos eskimoilla on 500 sanaa lumelle, yleläisellä on sama määrä sanoja naisen genitaaleille ja niitä kaikkia voi käyttää Axa Sorjasesta"