Minne journalismi on matkalla?

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran ja toimittajien yhteinen skenaarioryhmä päätyi seuraavaan tulevaisuuskuvaan iltapäivän workshopissa äänestysten jälkeen. Sinne journalismi on matkalla. Ehkä.

1) Yhteiskunnan toimivuutta ohjaavia järjestelmiä rakennetaan keskitetyiksi ja itseohjautuviksi. Mutta samalla niiden rinnalle kansalaiset rakentavat itse omia vapaita ja valvomattomia järjestelmiä. Tästä esimerkkinä internetin valvomattomat mikrojulkaisut, vapaat jaetut wlan-verkot, netin piratismi, ilmaiset nettipuhelut (skype).
2) Kaikenlainen asiointi kehittyy itsepalveluun. Mediayhtiöidenkin asiakkaat tunnistetaan tietoteknisesti ja he hoitavat itsepalveluna asiansa.
3) Tiedon haku ja jakaminen tapahtuu tietoverkoissa älykkäiden automaattisten itsehallittujen agenttien avulla. Osa tiedosta on suljetuissa järjestelmissä vain niille, jotka ovat maksullisia. Vapaa helposti löydettävä tieto ei kuulu todennäköiseen tulevaisuuteen.
4) Henkilökohtainen yhteydenpito hoidetaan monipuolisesti yhteensopivien eri kanavien avulla olivat ne sitten tekstiviestejä, valokuvia, videoita välittäviä kanavia.
5) Oma sisällöntuotanto tulee jokaisen ulottuville kaupallisina palveluina. Pari esimerkkiä: Kaupallisiin blogipalveluihin perustuvat mikrojulkaisut ovat edullisia ja kohtuullisen helppoja tapoja julkaista omaa sisältöä. Omakustannuskirjojen julkaiseminen onnistuu myös kohtuullisen helposti ja edullisesti.
6) Joukkoviestintä muuttuu selkeästi nykyistä viihdepainotteiseksi. Kansalaisjournalistisia piirteitä voi hivenen tulla näkyviin, mutta aidon journalismin uuteen tulemiseen ei uskota.
7) Mediakulttuurissa (pelit, elokuvat, musiikki...) korostuvat taloudellinen intressi, massaspektaakkelit ja väkivaltapelit.

Jokainen voi muodostaa oman mielipiteen tulevasta kehityksestä. Itse en allekirjoita tätä enemmistön odotuksiin perustuvaa tulevaisuuden skenaariota.

PS. Tulevaisuudesta kiinnostuneiden journalistien määrä väheni ylitäydestä salista yli puolella tämän tulevaisuussession aikana. Eikä väheneminen johtunut siitä etteikö tulevaisuus kiinnosta vaan session huonosta toteutuksesta - iso iso iso miinus.

PSS. Mutta tulivathan ne blogit, wikit ja kansalaisjournalismi viimein esiin journalismin päivien virallisessakin ohjelmassa.

Tältä päivältä tässä?

Nyt lienee aika lyödä läppärin kansi kiinni. Jostain täytyy saada bisseä. Illalla vielä ehkä kuvia Flickriin.

Juha Nurmela: kotitalousvähennys koskemaan myös kotitalouksien tietoteknisiä apupalveluita

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsen Juha Nurmela esitti mainion ajatuksen Mihin journalismi on menossa - tulevaisuuspaneelissa: kotitalousvähennys on saatava koskemaan myös kotitalouksien tietoteknisiä apupalveluita. Idea tuli skenaarioworkshopin kohdassa, jossa käsiteltiin sitä, miten helppoa tai hankalaa tulevaisuudessa tulee olemaan omien ajatusten, ideoiden, teosten ja tuotosten julkaiseminen nettiin. Suurella osalla väestä kun on vaikeuksia ohjelmistojen, tuotteiden ja kaupallisten palvelujen käyttämisessä, eikä kaikilla ole ulottuvillaan 'lähinörttiä' tai lapsia tai lapsenlapsia auttamassa. Kuitenkin yhdellä jos toisella olisi tarina kerrottavanaan, jos vain osaamista ja itseluottamusta löytyisi.

IT-talkkareista on, muistelen, joku jossain puhunut, mahtaisiko tämä olla sellainen ammattikunta, jonka palveluksia sitten voisi ostaa ja kotitalousvähentää. Kotikäyntejä tekevän mikrotohtorin hommaa on muistaakseni joku yrittäjä Helsingissä tarjonnutkin, mutta tuntipalkka- ja matkakustannuksineen siitä tulee ihan liian kallista kokonaan omasta pussista maksettavaksi.

Kannatetaan, siis!

Journalismi määrittyy

Jukka Relanderin ja T-klubin tuotantotiimin keskustelu keskusteluohjelman tekemisestä (jossa mm. katsottiin pätkä keskusteluohjelmaa, jossa katsottiin keskusteluohjelmaa) oli kestänyt jo lähes tunnin, kun juontaja Arto Nyberg yritti vääntää keskustelua otiskon mukaiseen suuntaan: mitä te tällä keskusteluohjelmalla haette, noin journalistisesti?

Relander: "Meillä ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa. Pyrimme siihen että kansakunnan ja ihmiskunnan käsitys totuudesta täsmentyisi". Tutse, sanoisi ranskalainen.

Keskustelu on kyllä ollut fiksu ja hyödyllinen. Sitä on vain varsin vaikea mitenkään tiivistää, kun puhe poukkoilee varsin villisti.

Lounaalla

...keskusteltiin Tuijan jo kommenttiosastolla esiin ottamasta asiasta: mitä lehti voi myydä? Tai itse asiassa kysymys kääntyi muotoon mitä lehti (tai mikä tahansa muu media) ei myisi.

Siis: kun Helsingin Sanomat myy musiikkia, niin miksi tietotekniikkalehti ei myisi tietokoneita? Samanlainen synergiahan siinäkin olisi. Yritin pinnistellä Axa Sorjasen linjoilla: yhteys konsernin (ulkoistetun) musiikkikaupan taloudellisen hyödyn ja yksittäisen musiikkiarvostelijan välillä on kovin löyhä. Mutta en voi mitään: asetelma, jossa media toimii kauppiaana kamalle, jota se myös myy ei näytä kauhean hyvältä, oli se asiallisesti kuinka kosher tahansa.

Jarmo muistaakseni epäili, että tulevat sukupolvet nauravat räkäisesti tällaiselle etiikkanillitykselle. Myydään mitä myydään. Tai sitten heiluri heilahtaa toiseen suuntaan: lukijat kyllästyvät läpitunkevaan kaupallisuuteen ja siirtyvät lukemaan uusia, selkeämmän etiikan varassa toimivia lehtiä. Tämän ennusteen taisi lausua Talentumin Kari Tyllilä.

Tietohallintoa vai yhteisöllisyyttä

Täällä tulevaisuus-sessio, yläkerta. Aluksi tupaten täydestä tulevaisuushuoneesta kävi professori Pertti Malaskan korkealentoisen esityksen aikana pieni kato, ja nyt on melkein kaikilla tuoli allaan. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran puheenjohtan Marja-Liisa Viherän esitys aukeaa jo paremmin.

Tieto- ja viestintätekniikan katalysoimat skenaariot, lukee ruudukon ylälaidassa, ja vasemman laidan ruudukoissa on listattu tietoyhteiskunnan "käyttöalueet"

Automatisoidut järjestelmät
Asiointi
Tiedon haku/jakaminen
Henkilökohtainen yhteydenpito
Oma tuotanto (harrastus)
Joukkoviestintä
Mediakulttuuri (pelit, elokuvat, musiikki)

Äsken Viherä puhui siitä, miten hallituksen tietoyhteiskuntastrategiassa tuntuvat korostuvan tietohallintojärjestelmät, etäasiointi, 'itsepalveluyhteiskunta', kun hänen itsensä mielestä on kiinnostavampaa ja tärkeämpää vuorovaikutusyhteiskunta, yhteisöllisyys, harrastus, itse tekeminen.

Nyt viritellään tekstiviestiäänestystä. Uusi kato, väki vähenee, kahinaa.

Siirrän alakertaan.

-- --

Siirto takaisin yläkertaan: kello on puoli viisi, täällä tulevaisuusskenaariopaneeli. Olen kuunnellut esitystä toisella korvalla, kirjoittanut kuvatekstejä päivän kuvasaaliiseen ja bloggaillut muita asioita.

Tekstiviestiäänestys sekoittaa sinänsä tolkullista keskustelua siitä, millainen on hyvä tulevaisuus - asioivatko ihmiset koneiden kanssa, osaavatko ihmiset käyttää niitälaitteita, joita kantavat taskuissaan. Ollaan ruudukon puolivälissä, asialistalla henkilökohtainen yhteydenpito". Kapina kytee, yleisö vaatii viittausäänestystä.

-- --

Sanottua

Joitakin korviin ja sormiin tarttuneita staatteja Journalismin päiviltä

Aapo Parviainen

"Kolmen minuutin iskelmän soittaminen YLEn valtakunnallisella taajuudella maksaa 70€ jolloin 20 biisiä on 1400€ - mä tulen puolella siitä sulle tunniksi töihin" (Aapo Parviainen, RTTL:n puheenjohtaja ja toimittaja Radiouutisten politiikan ja talouden ryhmästä Axa Sorjaselle tämän väiteeseen, että musiikki on puhetta halvempaa ohjelmasisäöltöä)

Pentti Kemppainen

"Oli mullakin radio kännykässä, mutta unohdin aina kuulokkeet kotiin" (Nokia maailman suurin radiovalmistaja)

"Se radio(komponentti), joka kännykässä on, mä olen nähnyt sen; 5x5x1 milliä, sellainen lutikan pala. Eihän se mitään maksa, se kannattaa panna sinne, että saa (kännykän) ominaisuuksiin yhden ranskalaisen viivan" (radio kännykän ominaisuutena haluttu)

"DRM (digital radio mondiale, keski- ja lyhytaaltojen digistandardi) saattaa pelastaa "radion radiona, siinä mielessä kun meidän sukupolvi sen vielä muistaa" (DRM-kanavien ja -vastaanotinten lanseeraus IFAssa)

"vanhanajan kunnon rokkiradio vanhoille patuille (RTL elvytti uudelleen Radio Luxembourgin)

"Mahtava meininki" (amerikkalaisen satelliittiradioyhtiö Siriuksen radiokanavavalikoimassa Elvis only -kanava)

"Pelkästään Rolling Stonesia ympäri vuorokauden maailman tappiin niin kauan kun sähköö riittää" (Siriuksen radiokanavavalikoimassa nyt myös Rolling Stones - only - kanava)

"Julkisen palvelun sisältöradion kannalta kaiken tän teknologisen mylläkän keskellä täähän on positiivinen visio" (ihmiset tilaavat haluamiaan ohjelmia omalle koneelleen)

Kahvipöytäkeskustelut tuovat blogeja esiin

Vaikka blogit ovat pois Journalismin päiviltä, kahvipöytäkeskustelut tuovat blogit esiin. Mielenkiintoinen ristiriita journalistien kiinnostuksen ja todellisuuden välillä. Ihan kuin journalistit olisivat jääneet viime vuosisadalle.

Entä todellisuus:

Yhtyneiden Kuvalehtien varatoimitusjohtaja Harri Saukkomaa on perustanut pari viikkoa sitten blogin ja tuntuu yllättyneen bloginsa herättämästä keskustelusta.

Moni muukin kollega on kertonut aloittavansa blogin - joko lehtensä tai oman - vielä tämän vuoden aikana. Näistä enemmän julkistusten jälkeen.

Ja toisaalta: osa toimittajista edelleen kysyy, blogi, mikä se on?

Päätoimittajia haastattelemassa

Päätoimittajien haastattelutunnin ehdottomaksi tähdeksi ainakin minun silmissäni muodostui puolustusministeri Seppo Kääriäinen. En nyt muista, onko Kääriäisellä toimittajataustaa, mutta lupaavia haastattelijanlahjoja ministerillä kieltämättä on.

Päätoimittajien haastattelutunnin karnevalistinen idea oli kääntää roolit päälaelleen. Poliitikkokolmikko (Kääriäisen lisäksi Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma) saivat tehdä kysymyksiä päätoimittajille, joita edustivat Ilta=Sanomien A-P Pietilä, Imagen Mikko Numminen, Etelä-Suomen Sanomien Heikki Hakala ja Ylen radiouutisten Kari Mänty.

Aluksi hieman jäykisteltiin. Puhuttiin julkisuudesta ja sen rajoituksista ihan vakavalla naamalla. Heinäluoma halusi tietää, voiko poliitikko rajoittaa julkisuutta esimerkiksi perheensä osalta. Pietilän vastaveto tähän oli odotettu: poliitikot tuovat itse perheensä julkisuuteen. "Eivät toimittajat salaa mene poliitikkojen vaatekaappeja kuvaamaan", Pietilä heitti.

ESS:n Hakala muistutti, aivan aiheellisesti, että journalismi ei enää ole ainoa julkisuuden muoto. Samalle tontille tullut viihdesisältö pelaa erilaisilla säännöillä kuin perinteinen journalsitinen sisältö.

Ja sitten Kääriäinen. Puolustusministeri tinkasi päätoimittajia julkistamaan taloudelliset ja muut sidonnaisuutensa samalla tavalla kuin hallituksen ministerit. Pietilä vastasi ympäripyöreästi sidostensa puutteesta. Ainoana päätoimittajana omat siteensä julkisti Imagen Numminen, joka kertoi 150 000 euron asuntolainastaan ja Amnestyn jäsenyydestään.

Seuraavaksi Kääriäinen halusi tietää, tuntevatko journalistit korruptio-ongelmaa omassa työssään. Missä kaikkialla päätoimittajat ovat olleet jonkun tahon kutsumana, Kääriäinen tiukkasi. Seurasi jälleen poliitikkomallista pyörittelyä. Pietilän mukaan Lapin matkat, saunaillat ja muut eivät ole korruptiota, sillä ne mahdollistavat vapaamuotoisen ajatustenvaihdon toimittajien ja esimerkiksi poliitikkojen kesken. "Ja jos Kääriäiseltä kutsu Lappiin tulee, niin maksamme matkan kyllä itse", Pietilä tarjosi. Kääriäinen vakuutti, että kutsua ei tule.

Keskustelevaa journalismia kohti

Kaksi ajatusta tutkija Heikku Luostarisen esityksestä, Suomalaisen journalismin muutokset 1980-2000. Molemmat liittyvät keskustelevan journalismin merkityksen kasvuun.

Luostarisen mukaan suomalaisella medialla on ollut poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus harjoittaa keskustelua, mutta se ei ole käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen. Pulmina ovat olleet muun muassa eliittivetoisuus, kyynisyys, keskustelun aliarvioiminen ja perinteiden puute. Myönteistä muutosta alkoi tapahtua 1990-luvulla muun muassa sen takia, että lehdet huomasivat lukijoiden olevan kiinnostuneita keskustelevasta sisällönosasta ja ne huomasivat lukijoiden itse tuottaman sisällön edulliseksi tavaksi tuottaa sisältöä. Internetin yleistyminen tietysti helpotti keskustelun käymistä. Lisäksi kansalaisjournalismin idean tulo Yhdysvalloista Suomeen rohkaisi keskustelevan toimintatavan kokeiluja. Mielestäni kehitys on jatkunut myönteisenä parin viime vuoden aikana, vaikka keskusteleva journalismi on vielä alkutaipaleellaan. Median kiinnostus blogeihin ja keskustelufoorumeihin on esimerkki keskustelevan journalismin lisääntymisestä parin viime vuoden aikana.

Luostarisen mukaan tulevaisuuden yksi keskeinen asia on mediakorruption lisääntymisen uhka. Siitä pitää keskustella ja siihen pitää kiinnittää huomiota, sillä kun mediakorruptio menee liian pitkälle, siitä ei voida enää puhua, ja tilanne muuttuu pahaksi. Siksi journalismin itsenäisyys ja kriittisyys pitää olla alan jatkuvassa seurannassa ja keskustelussa. Median kaupallinen pohja katoaa nopeasti, jos mediakorruptio syö medioiden uskottavuuden. Mielestäni yksi tapa taistella Luostarisen mainitsemaa mediakorruptiota vastaan on toimituksellinen läpinäkyvyys eli yksi keskustelevan journalismin muoto. Yksi esimerkki: Toimitusten pitäisi luoda kanta mediakorruption eri muotoihin kuten toimittajien varsin yleisesti saamiin lahjoihin, matkoihin ja keskityksiin, ja kertoa tämä kanta avoimesti lukijoille.

Miksi journalistit katsovat menneeseen eivätkä tulevaisuuteen etsiessään menestyksen aineksia?

Kuuntelin perjantaiaamupäivän yleisaikakauslehtien (Heleena Savela, HS & Jari Lindholm, Seura & dramaturgi Outi Nyytäjä), naistenlehtien (Marjaana Toiminen, Anna & Katriina Kaarre, Me Naiset & Leeni Peltonen, Kotiliesi) ja Suomessa epäonnistuneiden miesten elämäntapalehtien (Ville Blåfield, SK Miehet & Jarno Forsell, MG) sessiota. Itse näen aikakauslehtien tulevaisuuden erittäin hyvänä, mutta jälleen kerran jäin ihmettelemään printtikeskeistä ja niin niin niin perinteiseltä kuulostanutta keskustelua - monimediahörhö kun olen.

• Keskustelu ja alustukset olivat yleisfiilikseltään kuin tuulahdus kymmenen vuoden takaa. Mitään uutta ei ole tapahtunut, eihän?
• Panelisteilta tuli yllättävän voimakasta kritiikkiä suomalaiseen toimituskulttuuriin, joka perustuu yksin tekemiselle, ei ryhmätyönä tekemiselle. Mielestäni tämä pitää paikkansa, vaikka yhä usemmassa lehdessä tiimissä tekeminen lisääntyy jatkuvasti, onneksi.
• Puheenvuoroissa suomalaiseen journalismiin kaivattiin lisää uteliasuutta, uskallusta, uusia näkökulmia ja näkemyksiä sekä persoonallista tyyliä. Nyt jutut tehdään samalla tavalla samoista aiheista samalla tyylillä ja samoilla näkökulmilla ilman persoonallista otetta. Tässä on perää - verratkaapa vaikka eri lehtiä toisiinsa.
• Julkkisviihdelehtiä vähäteltiin - miksihän? Suurimpana syynä lienee se, että ne myyvät ja niitä luetaan ja ne muodostavat siten uhan lukijoiden ajankäytössä perinteisille vakavahenkisemmille yleisaikakauslehdille. Niiden tulevaisuuteen ei kuitenkaan uskota. Todellisuus tuntuu kuitenkin olevan kaukana tästä uskosta. On aina vaarallista kun toimittajat haluavat olla näkemättä todellisuutta sellaisena kuin se esiintyy.
• Miesten lifestyle-lehti tulee vielä Suomeenkin MG ja SK Miehet -lehtien epäonnistumisista huolimatta näiden lehtien tekijöiden mukaan. Kommentit kriittisiä: Suomessa ei ole lifestyle-miehiä kuin kourallinen ja suomalaisen miehen lifestyle-lehti on Tekniikan Maailma - hmm?
• Puheenvuoroissa ei sanottu sanaakaan aikakauslehtien suhteesta internetiin ja sen ilmiöihin - miksihän? Todellisuudessa suhde on jo nyt tiivis monella aikakauslehdellä, mutta tämä todellisuus ei vain näy journalistisessa keskustelussa. Miksi niin harva suomalainen journalisti seuraa aikansa trendejä niin huonosti? Missä ovat uteliaisuus ja uusien näkökulmien etsintä?
• Aikakauslehti nähdään perinteisenä yksisuuntaisena juttujen ja lehtien tekemisenä ja myymisenä lukijoille (Heleena Savelan mukaan Hesarin Kuukausiliitekin myy juttunsa lukijoille ja ostaa lukijoiden aikaa hyvin toimitetuilla ja kirjoitetuilla jutuilla). Tulevaisuuden journalismin kaksisuuntainen keskustelu ei tullut keskustelussa esille millään tavalla, mikä ei mielestäni ole hyvä asia. Tulevaisuudessa menstyminen vaatii mielestäni entistä enemmän kaksisuuntaista "keskustelua" lukijoiden kanssa ja tämän "keskustelun" tekeminen hyvin vaatii uusien keinojen - kuten internetin, foorumien, blogien, lukijoiden osallistamisen, kansalaisjournalismin - tehokasta hyödyntämistä. Lukijoita ei ole enää varaa nähdä passiivisina sisällön syöttöporsaina, eihän?

Helsinki - langaton kehitysmaa

Langattoman yhteyden luomisessa ollut hankaluuksia, joten vasta nyt pääsen eetteriin. Helsinki on - siinä ei mitään uutta - langattomien verkkojen kehitysmaa Suomessa. Asuisinpa Oulussa tai Turussa.

Digiradiovisioita

Yleisradion Pentti Kemppinen alusti verkkaiseen tyyliinsä radiosta digiaikana.

Kaikki digitalisoituu, niin tallenteet kuin välitysmekanismitkin. Ula-radio pysyy pääjakeluväylänä ainakin tämän vuosikymmenen, mutta muut jakeluväylät nousevat.

Radiokuuntelu sirpaloituu uusien jakeluteiden yleistyessä. Kaupallisella puolella radiotoiminta keskittyy ja tuotteistuu uudelleen. Olisi olemassa tarve saada julkisen palvelun radiolta laatujournalismia sekä todellinen vuorovaikutus kuulijan kanssa.

Uusi tekniikkaa mahdollistaa myös uudenlaisia sisältöjä, jotka pohjautuvat digitaaliseen välittämiseen. Tähän liittyy myös päätelaitekonvergenssi: vastanottaja voi käyttää samaa päätelaitetta eri tarkoituksiin ja radiosta tulee yksi sisältökomponentti muiden ohella. Ohjelmatuotannon puolella tämä tarkoittaa tuotantojärjestelmien yhtenäistämistä. Samaa tai versioitua sisältöä jaetaan eri kanavien kautta.

Kemppinen veti näkymät yhteen tarjoamalla kaksi visiota radion tulevaisuudesta.Ensimmäinen vaihtoehto on klassinen lähetysradio (push-malli), jossa on toimituksellisesti organisoitu ohjelmatuotanto, ja jonka lähetystä ihmiset hakeutuvat seuraamaan. Toinen vaihtoehto on on demand -malli, jossa käyttäjä itse tekee valintoja, rakentaa ja paketoi.

Lisäksi Kemppinen tarjoili tukevan annoksen digitalisen radion standarditietoa, jota en tässä käy toistamaan (koska putosin kärryiltä jo varsin alkuvaiheessa).

Yleisökysymyksessä huolehdittiin radiojournalismin asemasta teknologian murroksessa. Kemppinen ainakin suhtautui positiivisesti tähän mahdollisuuteen. Päivi Istala käytti sekavan puheenvuoron, jonka ideaa en ymmärtänyt.

"Puheenaihemediat"

Olen ollut koko aamupäivän ja vielä vähän lounaan jälkeenkin juontamassa kulttuurijournalismin suuntautumisvaihtoehtoa salissa 208. Juuri nyt on meneillään pienkustantajien paneeli, jonka Niko Aula vetää, ja minä pääsin hetkeksi hengähtämään tänne siviilityöpaikalle (minulla ei ole hienoja vehkeitä, joilla blogata paikan päältä).

Aamupäivän alustajista jäi päällimäiseksi mieleen äidinkielen opettaja ja mediakasvattaja Kaija Parko. Hän esiintyi vauhdikkaasti ja innoittuneesti, ja antoi mielipiteittensä näkyä.

Parko kertoi "syvästi inhoavansa iltapäiväehtiä", mutta ymmärtävänsä toki niiden merkityksen. Hän siteerasi entistä oppilastaan, nykyistä iltapäivälehden toimittajaa, jonka mukaan iltapäivälehdet ovat äärimmäisen tärkeitä "puheenaihemedioita".

Tämä entinen tähtioppilas, nykyinen nouseva tähtitoimitaja, on kertonut tuntevansa suurta riemua siitä, kun hän näkee katukuvassa itse laatimansa lööpin. Näin hän on ikään kuin päättänyt sen, mistä miljoonat suomalaiset sinä päivänä puhuvat kahvipöydissään.

- Onko sillä lööpin sisällöllä mitään väliä, oli Parko kysynyt.

Ei kuulemma ole, pääasia että saa aikaan puheenaiheen ja kunhan lehti saa voittoa, oli oppilas vastannut vilpittämin mielin.

Kaija Parko sanoi olevansa tämmöisestä huolissaan. Hänen mielestään toimittajien olisi syytä myös miettiä uutistensa sisältöjä ja relevanssia, ei vain sitä, uppoaako viesti mahdollisimman laajaan massaan.

Parko puhui myös netin antamista mahdollisuuksista, jotka hän tuntui näkevän melko kapeina, lähinnä lehtien jonkinlaisena laajennettuna yleisönosastona. Hän piti huolestuttavana sitä, että toimittajat syynäävät tarkasti lehtiensä verkkosivujen alla käytävää nettikeskustelua ja omaksuvat sieltä ilman analyyttisyyttä, ikään kuin huutoäänestyksen tuloksena, juttujensa aiheet ja näkökulmat.

- Tämä antaa uuden merkitysen termille proletariaatin diktatuuri, ehdotin.

- Pikemminkin kyseessä on tavisten diktatuuri, Kaija Parko tarkensi.

Tulevaisuus on täynnä

Tuijalla on ongelmia verkkoyhteytensä kanssa (surprise) ja Windows herjaa, kun yritän jakaa omaa langatonta yhteyttäni Matin käyttöön. Tervetuloa kansalaisjournalistin arkipäivään.

Lisäksi tulevaisuustrackin huone 209 on tupaten täynnä. Ainoa käytössä oleva sähköpistoke on pöydän taka, joten istun takaseinän pöydällä. Täältä ei tosin näe mitään. Vali vali.

Journalismin murroksia käsittelevän klöntin ensimmäinen alustaja on professori Heikki Luostarinen. Luostarisen esitys tarkastelee journalismin murroksia SITRAlle tehdyn julkaisun pohjalta.

80-lukuun verrattuna rakenteet ovat kehittyneet niin, että on nopeasti siirrytty "puhtaaseen bisnekseen". Muutos paikallisista mediaomistuksista selkeään keskittymisen. Lisäksi suuret yleisöt ovat eriytyneet, kehityksen käynnisti lama, joka laski levikkejä rankasti. Aiemmin paikallislehdet saattoivat tavoittaa 96% paikallisesta väestöstä.

Luostarinen tuo esiin kaksi sisällön kritiikkiä. Ensinnäkin tabloidisaatio: menty kohti henkilökeskeisyyttä, pinnallisuutta ja lyhyyttä. Toinen kritiikki on talouden näkökulman korostuminen ja jopa ylikorostuminen.

Aiemmin suomalainen journalismi on ollut vahvasti tietopainotteista ja tunnepuoli esimerkiksi tullut paljon myöhemmin, osittain vasta vuoden 2000 jälkeen. Korruptio on ollut harvinaista, julkisuutta ei ole voinut ostaa (ainakaan usein).

Suomalaisella lehdistöllä on ollut hyvä mahdollisuus keskusteluun, koska yleisö on ollut niin kattava. Mahdollisuutta ei vain ole käytetty. Ongelmana ollut eliittivetoisuus, kyynisyys ja keskustelun merkityksen aliarvioiminen.

Luostarisen mukaan lehdistön suorat vaikuttaminen yhteiskuntaan on melko vähäisiä: kulutuspäätökset, yhteisöjen julkisuustyö, muotien leviäminen. Välillistä vaikutusta enemmän: normit, resurssien jako, investoinnit, talouden kehitys.

Yleisöstä kysytään: mitä on tulossa seuraavan kymmenen vuoden aikana? Luostarinen ottaa esiin korruption. Kun media korruptoituu tarpeeksi, siitä ei voida enää puhua, koska media tuottaa julkisuuden. Korruptiokysymyksiin pitää olla selvä kanta ja se pitää tehdä tiettäväksi myös yleisölle.

Toinen kysymys: miten freelancereiden kasvava rooli ja taloudelliset ongelmat vaikuttavat erityisesti aikakauslehdistön laatuun? Luostarinen: vastaus on aika selvä ja keskeinen asia tulevaisuuden kannalta.

Muita alustuksia tässä osuudessa en jää kuuntelemaan, sillä alakerrassa on tarjolla visioita radion digitalisoitumisesta. Sinne siis.

Missä on huone 209?

Tiedoksi: se on siellä hotellin puolella. Toiseen kerrokseen ja käytävän läpi.

Tulevaisuus-trackin kuuluva Toimittaja 2010 ei käsittelekään, toisin kuin kuvittelin, toimittajan roolia tai työnkuvaa tulevaisuudessa. Tai no, kyllähän sitäkin vähän sivutaan, mutta etupäässä on käsitelty työelämän muutosta yleensä ja journalistien koulutusta. Okei, kyllähän näillä asioilla on toimittajan työlle ja työnkuvalle merkitystä, mutta hieman kaukana omista odotuksistani, jotka olivat jossain konkreettisemmassa ja välittömämmässä. Vika lienee odotuksissani. Akateemiset alustajat Pentti Raittila ja Harri Melin.

Raittila heittää näkemyksen, jonka mukaan journalistien koulutus olisi liukumassa tiedekorkeakoulutasolta ammattikorkeakoulutasolle. Tämä kehitys pelaisi Raittilan mukaan suurten työnantajien pussiin, kun koulutettaisiin (karrikoiden) koneistoon rattaita, jotka eivät tee hankalia kysymyksiä. Tämä johtaa pahimmassa tapauksessa toimittajan identiteetin muuttumiseen.

Anita Pankkonen Helsingin (?) ammattikorkeakoulusta kommentoi alustajia. Pankkonen näkee, että tiede- ja ammattikorkeakoulut lähentyvät toisiaan ja tekevät yhteistyötä. Ja hei, Pankkonen mainitsi blogit ja kansalaisjournalismin, kuten Raittilakin, tollai ohimennen.

Opiskelija Ilona Turkala paikkaa Jenni Leukumaavaaraa Jyväskylän yliopistosta. Turkala kertoo yleisesti nykyisestä koulutuksesta.

Raittila näkee keskusteluosuudessa, että toimittajan työ televisiossa on muuttunut yhä enemmän "mediatoimittajan" työksi. Mediatoimittaja? Lienee siis ammattikorkeakoulusta valmistunut toimittaja. Pankkonen taas sanoo, että amk-puolelta ei tule ihmisiä, jotka eivät esim. osaisi tai uskaltaisi tehdä kriittisiä kysymyksiä. Lähtötaso amk-puolella on Pankkosen mukaan sama kuin kanditutkinto tiedekorkeakoulussa. Yleissivistävää koulutustakin annetaan, vaikka Raittila tätä epäileekin.

Ici Pasila

Päivän ensimmäinen ohjelmamuutos: digiradioalustusta ei tullutkaan. Sen tilalla on yleisempi radiopaneeli, jossa keskustelevat Axa Sorjanen, Raino Hurme ja Matti Ripatti. Arto Nyberg johtaa puhetta.

Tai no, Sorjanen puhuu, koska Sorjasella tuntuu olevan eniten asiaa. Keskustelu lainehtii lähinnä radioiden taloudellisten reunaehtojen ympärillä. Sorjanen esittelee kyllä fiksusti erilaisia mahdollisia tulevaisuuden skenarioita. Sorjasen mukaan kaupallinen radio keskittyy edelleen ja keskittymistä tukee mm. se, että radiomainontaa pyörittäville mediatoimistoille on lyöty läpi varsin monoliittinen kuva siitä, minkälainen kaupallinen radio on.

Lisäksi Sorjanen myöntää, että journalismi radiossa on jäänyt pitkälti Ylen harteille. Toisaalta YLEn Hurme on sitä mieltä, että kaupalliset radioasemat ovat pakottaneet YLEn toimimaan ja reagoimaan.

Sorjasen mukaan YLE on hoitanut paikallisen radiotoiminnan niin hyvin, että kaupallisilla ei ole ollut siellä toimintasaumaa.

HS:n radiokriitikko Ripatti on päasiassa hiljaa.

Rahalainaus Axa Sorjaselta, joka oli saanut palautetta nimettömältä YLEläiseltä koskien sunnuntain HS:ssa ollutta YLE-aiheista haastattelua:

"Jos eskimoilla on 500 sanaa lumelle, yleläisellä on sama määrä sanoja naisen genitaaleille ja niitä kaikkia voi käyttää Axa Sorjasesta"